Dynasty tietopalvelu
Asikkalan kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://asikkalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://asikkalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Esityslista 13.10.2026/Asianro 9


Kokousasian teksti

 

Kunnan metsien liittäminen FSC-ryhmäsertifiointiin

 

TEKNLTK 13.10.2026    

454/02.08.00/2026  

 

Asikkalan kunnan omistamien metsien hoidossa yhteensovitetaan puuntuotannolliset, taloudelliset, virkistykselliset, maisemalliset sekä luonnon monimuotoisuuteen ja vesiensuojeluun liittyvät tavoitteet. Teknisen lautakunnan vastuulle kuuluvat kunnan maa-alueiden ja metsien hoito.

 

Tekninen lautakunta on hyväksynyt kunnan talousmetsäsuunnitelman vuonna 2022. Metsäsuunnitelma on laadittu PEFC-vaatimusten pohjalta. Käytettävissä olevien tietojen mukaan varsinaisia talousmetsiä on noin 465 hehtaaria. Asikkalan ilmastosuunnitelmassa kunnan omistamaksi metsäpinta-alaksi on ilmoitettu yhteensä 604 hehtaaria sisältäen metsämaan lisäksi kitu- ja joutomaat. FSC-sertifiointiin sisällytettävä lopullinen pinta-ala on tämän vuoksi tarkistettava kiinteistö- ja kuviotietojen perusteella.

 

Asikkalan kunnanvaltuusto on 17.2.2025 § 8 hyväksynyt Asikkalan ilmastosuunnitelman vuosille 2025–2029. Ilmastosuunnitelmassa luonnon ja maankäytön keskeiseksi toimenpiteeksi on asetettu kuntametsien kestävä käyttö. Suunnitelmassa korostetaan luonnon monimuotoisuuden turvaamista, arvokkaiden luontokohteiden huomioon ottamista ja vesiensuojelun tehostamista. Kunnanvaltuusto on 13.4.2026 § 5 hyväksynyt kuntastrategian ”Portti Päijänteelle – Koti Hyvälle Elämälle. Asikkalan tarina 2026–2029”. Strategiassa kestävä kehitys läpileikkaa kunnan kaikkea toimintaa, ja toiminnan tulee olla taloudellisesti, sosiaalisesti ja ympäristön kannalta kestävää.

 

Tekninen lautakunta on 16.6.2026 § 43 hyväksynyt teknisen ja ympäristölautakunnan strategian toimenpideohjelman vuosille 2026–2029. Ohjelman tavoitteena on edistää Asikkalan luonnon ja vesistöjen kestävää käyttöä ja huolehtia luonnon monimuotoisuudesta myös tuleville sukupolville. FSC-sertifiointi olisi konkreettinen ja riippumattomasti todennettava tapa toteuttaa ilmastosuunnitelman, kuntastrategian ja toimenpideohjelman tavoitteita kunnan metsien hoidossa.

 

FSC-sertifioinnin sisältö

FSC eli Forest Stewardship Council on kansainvälinen vapaaehtoinen metsien hoidon sertifiointijärjestelmä. Sertifiointi osoittaa, että metsien hoidossa otetaan suunnitelmallisesti huomioon toiminnan ekologinen, sosiaalinen ja taloudellinen kestävyys. Vaatimusten toteutumista valvotaan riippumattomilla auditoinneilla.

 

Kunnan olisi tarkoituksenmukaista liittyä riippumattomaan FSC-ryhmäsertifikaattiin. Riippumaton ryhmä ei ole sidoksissa yksittäiseen puunostajaan, joten kunta voi jatkossakin kilpailuttaa puukaupat avoimesti eri ostajien kesken. Ryhmäsertifioinnissa sertifikaatin haltija hoitaa osan hallinnollisista velvoitteista ja auditoinnit toteutetaan ryhmän jäseniin kohdistuvalla otannalla. FSC-sertifiointi voidaan toteuttaa nykyisen PEFC-sertifioinnin rinnalla, eikä liittyminen automaattisesti edellytä PEFC-sertifioinnista luopumista.

 

Sertifiointi tarkoittaisi käytännössä muun muassa:

        kunnan metsäsuunnitelman ja kuviotietojen päivittämistä FSC-vaatimusten mukaisiksi;

        sertifioitavien metsäkiinteistöjen ja metsäkuvioiden yksilöimistä;

        luontoarvojen, vesistöjen, pienvesien, pohjavesialueiden, virkistysreittien ja kulttuuriympäristöjen merkitsemistä metsäsuunnitelmaan;

        vähintään viiden prosentin jättämistä pysyvästi metsätalouden ulkopuolelle;

        metsätalouden ulkopuolisten alueiden ja monimuotoisuuden kannalta erityisesti hoidettavien kohteiden muodostamaa vähintään kymmenen prosentin kokonaisuutta;

        nykyisten suojelualueiden ja muiden jo metsätalouden ulkopuolelle jätettyjen alueiden hyödyntämistä pinta-alavaatimuksissa siltä osin kuin FSC-vaatimukset sen sallivat;

        nykyistä laajempia vesistöjen ja pienvesien suojavyöhykkeitä;

        säästöpuiden, lahopuiden, lehtipuuston ja arvokkaiden elävien puiden säilyttämistä;

        hakkuu-, metsänhoito- ja maanmuokkaustöiden suunnittelua FSC-vaatimusten mukaisesti;

        urakoitsijoiden perehdyttämistä sekä FSC-vaatimusten sisällyttämistä puukauppa-, hakkuu- ja metsänhoitosopimuksiin;

        toteutettujen metsänhoitotoimenpiteiden, hakkuiden ja luontokohteiden dokumentointia; sekä

        ryhmäsertifikaatin edellyttämää seurantaa ja auditointeihin osallistumista.

 

Viiden prosentin vaatimus tarkoittaisi noin 465 hehtaarin sertifiointialalla laskennallisesti noin 23 hehtaaria pysyvästi metsätalouden ulkopuolelle jätettävää metsämaata. Vastaavasti kymmenen prosentin kokonaisuus olisi noin 47 hehtaaria. Lopulliset pinta-alat ja niiden laskentaperusteet vahvistetaan sertifiointiryhmän kanssa. Osa vaatimuksesta voi täyttyä jo nykyisillä suojelu-, virkistys- tai erityiskäsittelyalueilla.

 

FSC-sertifiointi ei itsessään muodosta alueista luonnonsuojelulain mukaisia suojelualueita. Esimerkiksi Varjansaaren mahdollinen pysyvä suojelu ja siihen liittyvä mahdollinen EVK-keskuksen korvausmenettely tulee arvioida erillisenä asiana. Varjansaari ja muut vaikeasti hoidettavat tai luontoarvoiltaan merkittävät kohteet voidaan kuitenkin ottaa huomioon FSC suojelu- ja erityiskohteita määriteltäessä.

 

Taloudelliset vaikutukset

Metsänterä Oy:n 30.3.2026 toimittaman selvityksen mukaan riippumattomaan FSC-ryhmään liittymisen kertaluonteinen maksu on:

        yli 100 mutta enintään 500 hehtaarin metsäomaisuudella 500 euroa; ja

        yli 500 hehtaarin metsäomaisuudella 800 euroa.

 

Vuosimaksuksi on ilmoitettu enintään 500 hehtaarin metsäomaisuudella 1,60 euroa hehtaarilta ja yli 500 hehtaarin metsäomaisuudella 1,50 euroa hehtaarilta. Noin 465 hehtaarin sertifiointialalla vuosimaksu olisi noin 744 euroa. Jos sertifioitava pinta-ala olisi esimerkiksi ilmastosuunnitelmassa mainittu 604 hehtaaria, vuosimaksu olisi noin 906 euroa.

 

Liittymisvaiheessa syntyy lisäksi kustannuksia metsäsuunnitelman päivittämisestä. Metsänterä Oy:n arvion mukaan päivitys voidaan toden-näköisesti tehdä pääosin olemassa olevien maastotietojen perusteella noin kahden tai kolmen työpäivän työnä, jos uusia maastokäyntejä ei tarvita. Ennen sopimuksen tekemistä kustannuksista ja sertifiointiehdoista tulee pyytää ajantasainen kirjallinen tarjous.

 

Metsäsuunnitelmassa seuraavalle viidelle vuodelle arvioitu hakkuumäärä on noin 1 000–2 000 kuutiometriä vuodessa. FSC-sertifioidusta puusta mahdollisesti maksettavan 1–2 euron kuutiometrikohtaisen lisän perusteella vuotuinen lisätulo voisi olla noin 1 000–4 000 euroa. Hintalisä ei kuitenkaan ole varma, vaan se riippuu puumarkkinoista, ostajista ja puutavaralajeista. Lisäksi taloudellisessa arvioinnissa on huomioitava suojavyöhykkeiden, säästöpuuston ja metsätalouden ulkopuolelle jätettävien alueiden mahdollinen vaikutus hakkuutuloihin.

 

Sertifioinnin välittömät maksut ovat kokonaisuutena vähäiset suhteessa kunnan metsätalouden arvioituihin vuotuisiin puunmyyntituloihin. Sertifioinnin keskeinen peruste ei kuitenkaan ole pelkästään mahdollinen puun hintalisä, vaan kunnan strategisten ympäristö- ja monimuotoisuus-tavoitteiden toteuttaminen suunnitelmallisesti ja ulkopuolisesti todennetta-valla tavalla.

 

 

Valmistelija Tekninen johtaja Aki Tiihonen

 puh. 044 778 0893, sähköposti: etunimi.sukunimi(a)asikkala.fi

 

 

Esittelijä Tekninen johtaja Tiihonen Aki

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää

  1. hyväksyä tavoitteeksi Asikkalan kunnan omistamien talousmetsien ja muiden sertifiointiin soveltuvien metsäalueiden liittämisen riippumattomaan FSC-ryhmäsertifiointiin;
  2. valtuuttaa teknisen johtajan määrittelemään yhdessä metsäasian-tuntijan ja sertifiointiryhmän kanssa sertifiointiin sisällytettävät kiinteistöt ja metsäkuviot sekä varmistamaan FSC-standardin edellyttämien suojelu- ja erityiskohteiden riittävyyden;
  3. edellyttää, että kunnan metsäsuunnitelma päivitetään FSC-vaatimusten mukaiseksi ja että sertifioinnin vaatimukset sisällytetään jatkossa puukauppojen, metsänhoitotöiden ja metsäurakoiden tarjous- ja sopimusasiakirjoihin;
  4. valtuuttaa teknisen johtajan hankkimaan sertifiointipalvelun ja allekirjoittamaan ryhmäsertifiointiin liittymistä koskevat asiakirjat hallintosäännön, hankintaohjeen ja käytettävissä olevien määrärahojen mukaisesti. Mikäli liittymis- tai vuosimaksut olennaisesti ylittävät valmistelussa esitetyn kustannustason, asia tuodaan uudelleen teknisen lautakunnan päätettäväksi;
  5. edellyttää, että Varjansaaren ja muiden luontoarvoiltaan merkittävien kunnan metsäalueiden mahdollisuudet vapaa-ehtoiseen suojeluun ja mahdollisiin korvauksiin selvitetään erillisenä asiana; sekä
  6. edellyttää, että FSC-sertifioinnin toteutumisesta, auditoinneista, sertifioidusta pinta-alasta, taloudellisista vaikutuksista sekä luonnonhoito- ja suojelutoimenpiteistä raportoidaan tekniselle lautakunnalle vuosittain.

 

Päätös