Dynasty tietopalvelu
Asikkalan kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://asikkalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://asikkalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Ympäristölautakunta
Pöytäkirja 06.10.2026/Pykälä 114


Kokousasian teksti

 

Uhkasakon asettamispäätös

 

YMPLTK 06.10.2026 § 114  

99/10.03.00/2026  

 

Omaha Bay Oy on vastannut (Liite 1 Omaha Bayn vastine 29.8.2026, Liite 2 Lisäselvitys) ympäristölautakunnan (YMPLTK 31.03.2026 § 28) lähettämään kuulemiskirjeeseen vastineessaan 29.8.2026. Ympäristölautakunta päätti kuulla Omaha Bay Oy:ta eli kiinteistön Röykönranta 16-417-2-187 omistajaa ennen kuin se asettaa määräyksen laatia ranta-asemakaavan määräaikaan mennessä.

 

Alueidenkäyttölaki 132/1999; 72 §: Ranta-alueeseen kuuluvalle rantavyöhykkeelle ei saa rakentaa rakennuskohdetta ilman asemakaavaa tai sellaista oikeusvaikutteista yleiskaavaa, jossa on erityisesti määrätty yleiskaavan tai sen osan käyttämisestä rakentamisluvan myöntämisen perusteena. Vastaava pykälä oli Maankäyttö- ja rakennuslain 132/1999 72 §:ssä, joka koski suunnittelutarvetta ranta-alueella.

 

Koska Omaha Bay Oy:lla ei ole ollut poikkeamislupaa tai ranta-asemakaavan muutosta, ei rakennuslupia ole voinut myöntäää ranta-alueiden suunnittelutarpeen takia. Voimassa olevan ranta-asemakaavan mukaisesti rakennusoikeus Omaha Bay Oy:n kiinteistöllä on 100 m2 (Liite 3 Ranta-asemakaava Halkoniemi). Tehdyn selvityksen mukaisesti rakennettua kerrosalaa on 295 m2 eli 195 m2 yli rannan luvanvaraisen suunnittelutarpeen perusteen. Asikkalan kunnasta ei löydy rakennuslupia näille ylittäville kerrosneliöille.

 

Omaha Bay Oy on pyytänyt selvittämään naapurikiinteistön Röykönranta II, 16-417-2-133, Halkoniementie 202 (***********) rantarakennusoikeuden, sillä se on aikoinaan kaavoitettu samalla ranta-asemakaavalla. Asikkalan kunnanhallitus on myöntänyt Röykönranta II kiinteistölle poikkeamisluvan KHALL 11.4.2023 89 §, jossa kiinteistön rakennuksille, yhteensä 92k-m2 + 12 k-m2 + 10 k-m2 + 10 k-m2 on myönnetty poikkeamislupa vakituiseen asumiseen ja poikkeamislupa yhteensä 124 k-m2 on saanut lainvoiman.

 

Omaha Bay Oy:lle huomautetaan, että Omaha Bay:n kiinteistöllä ei ole poikkeamislupaa eikä sillä ole ranta-asemakaavan muutosta, joten rakennuslupiakaan ei siksi ole tullut myöntää suunnittelutarpeen vastaisesti. Se selittää, miksi kyseisiä lupia ei ole sekä hakijalla eikä Asikkalan kunnalla. Tästä johtuen kiinteistöllä Röykönranta 16-417-2-187 on luvattomia rakennuksia yhteensä 195 m2, joille tulee ensin hakea ranta-asemakaavan muutos. Poikkeamislupa ei tule kyseeseen Hämeenlinnan hallinto-oikeuden päätöksen mukaisesti, koska naapurille Röykönranta II ei myönnetty saunan laajentamiseen poikkeamisluvalla päätöksen 569/2026, Dnro 1017/03.04.04.04.16/2025 mukaisesti.

 

Rakennusvalvonnan tietojen mukaisesti myös naapurikiinteistöllä Joutenpoukama 16-417-2-220 ylittyy ranta-asemakaavan mukainen rakennusoikeus (tällä kiinteistöllä 120 k-m2), mutta asiaan ei ole vielä perehdytty eikä se kuulu nyt käsiteltävän kiinteistön asiaan vaan käsitellään tarvittaessa erikseen. Lisämaan luovutus naapurikiinteistöltä ei ole muuttanut kaavan mukaista rakennusoiketta, koska rakennusoikeus ei ole ollut riippuvainen kiinteistön pinta-alasta (%-perusteisesti). Naapuruksilla on mahdollisuus laatia yhteinen ranta-asemakaavan muutos, mihin kannustetaan.  

 

Omaha Bay:n olemassa olevat rakennukset ja niille löytyvät rakennusluvat on lueteltu liitteen 4 rakennus- ja huoneistorekisteriotteessa. Rekisterin mukaan luvilla myönnettyä kerrosalaa on 184 m2 ja niin paljon ei olisi tullut myöntää ilman rakentamista oikeuttavaa kaavaa tai poikkeamislupaa. Jos aikaisemmin rakennuslupia käsiteltäessä on tapahtunut virheitä, ei niitä tule toistaa. Rakennusluvista huolimatta kerrosneliöitä on yli rakennuslupien sallimien määrän yhteensä 111 m2. Näistä rakennusvalvonnan aiemmista virheistä johtuen ei ole täysin perusteltua asettaa purkamisuhkaa vaan ratkaisua olisi ensisijaisesti haettava ranta-asemakaavan muutoksella.

 

Koska kohteesta puuttuu kunnan arkistosta rakennuslupia, poikkeamislupa sekä ranta-asemakaavan muutos eikä niitä ole esittää myöskään hakijalla, on epätodennäköistä, että niitä olisi koskaan laadittu. Näin ollen on epätodennäköistä, että kyse olisi kunnan arkistojen puutteellisuudesta. Viitaten myös liitteen 2 lisäselvitykseen: Omaha Bayn asia otettiin selvityksen alle, jatkuvan valvonnan listalle, koska kiinteistöllä rakennuslupien rakennusoikeudet ja toteutuneet kerrrosalat eivät täsmää rannan suunnittelutarpeesta johtuvaan rakennusoikeuteen eli voimassa olevaan ranta-asemakaavaan. Tätä todistaa myös Omaha Bayn toimittama kronologinen rakennushistorialuettelo liitteeessä 5 ja kun sitä vertaa voimassa olevaan ranta-asemakaavaan eli liitteeseen 3. Kiinteistölle on tehty tarkastukäynti 16.10.2024 (liite 6 Tarkastuspöytäkirja).

 

Omaha Bay Oy:tä on kuultu ja se on antanut vastineensa pyydettyyn selvitykseen. Selvitys ei ole antanut lisätietoa puuttuvista asiakirjoista eli rannan suunnittelutarpeen lupa-asiakirjoista ja rakennettujen rakennusten kerrosalat kattavista rakennusluvista. Ympäristölautakunnan tehtävänä on valvoa rakennuvalvontaviranomaisen tehtävää rakentamislain 751/2023 100 §:n mukaisesti: ”Kunnan rakennusvalvontaviranomaisen tehtävänä on yleisen edun kannalta valvoa kaavoituksen noudattamista sekä osaltaan huolehtia, että rakentamisessa noudatetaan, mitä alueidenkäyttölaissa tai sen nojalla säädetään tai määrätään rakentamistoiminnasta. Lisäksi kunnan rakennusvalvontaviranomaisen tehtävänä on yleisen edun kannalta valvoa tässä laissa tarkoitettua rakennustoimintaa sekä osaltaan huolehtia, että rakentamisessa noudatetaan, mitä tässä laissa tai sen nojalla säädetään tai määrätään.”

 

Edellä on esitetty vastaukset Omaha Bay:n esittämiin kysymyksiin siltä osin kuin ne ovat olleellisia kysessä olevan kiinteistön eli Röykönranta 16-417-2-187 rakennusoikeutta koskevaan asiaan.

 

Rakennustarkastaja Miia Teiska (ent. Virolainen) ei ole asiassa esteellinen. Teiska toimii hallintosäännön mukaisesti rakennusvalvonnan asioiden valmistelijana ja esittelijänä, päätökset tekee ympäristölautakunta.

 

 

Valmistelija Rakennustarkastaja Miia Teiska

 puh. 044 778 0948, sähköposti: etunimi.sukunimi(a)asikkala.fi

 

Esittelijä Rakennustarkastaja Teiska Miia

 

Päätösehdotus Rakennusvalvonnan tehtävän hoitamiseksi ympäristölautakunta katsoo tarpeelliseksi tehdä asettamispäätöksen, jolla asetetaan 10 000 €:n uhkasakko Omaha Bay Oy:lle ranta-asemakaavan muutoksen laatimiseksi. Tätä asettamispäätöstä seuraa kuuleminen. Kuulemisaika asetetaaan vuoden 2026 loppuun asti eli 31.12.2026 saakka. Kuulemisajan jälkeen ympäristölautakunnan on mahdollista tehdä tuomitsemispäätös uhkasakosta 10 000 €. Uhkasakko on rakentamislain 751/2023 147 §:n mukainen pakkotoimenpide, mikäli Omaha Bay ei ilmoita tekevänsä ranta-asemakaavan muutosta. Ranta-asemakaavan muutosta on haettava vuoden sisällä eli 6.10.2027 mennessä. Luonnosvaiheen ranta-asemakaava on esitettävä Asikkalan kunnan kaavoitusjaostolle.

 

Omaha Bay:lle huomautetaan, että ranta-asemakaava on mahdollista laatia yhdessä naapurin kanssa, jolloin kustannuksia voi jakaa. Lisäksi Omaha Bay:lle huomautetaan, että lainvoimaisen ranta-asemakaavan jälkeen on haettava vielä erikseen rakentamislupa niille rakennuksille, joilta puuttuu rakennusluvat. Yhdellä rakentamisluvalla voi kuitenkin hakea luvan useammalle rakennukselle. Verojen maksaminen rakennuksista ei korvaa rakennuslupien puutetta.

 

Kiinteistön omistajan tai haltijan vaihtuessa tieto asettamispäätöksestä tulee välittää kiinteistön uudelle omistajalle tai haltijalle.

 

Rakennusvalvontaviranomaisen päätöksestä, johon sisältyy uhkasakon asettaminen tai teettämisuhka, peritään Asikkalan kunnan rakennusvalvonnan viranomaisen taksan mukainen 300,00 € maksu (voimassa 1.4.2026 alkaen § 12).

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.