RSS-linkki
Kokousasiat:https://asikkalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Ympäristölautakunta
Pöytäkirja 06.10.2026/Pykälä 111
Lausunto Hämeenlinnan ja Hattulan pohjavesialueiden suojelusuunnitelmaehdotuksesta
YMPLTK 06.10.2026 § 111
442/11.00.02/2026
Hämeenlinnan kaupungin ympäristönsuojeluviranomainen pyytää lausuntoa Hämeenlinnan ja Hattulan pohjavesialueiden suojelusuunnitelman 2026 ehdotuksesta. Lausuntoa pyydetään niiltä kunnilta, joita suojelusuunnitelma voi koskea. Lausunto pyydetään toimittamaan 19.10.2026 mennessä.
Hattulan ja Hämeenlinnan alueella sijaitsee vuonna 2026 yhteensä 67 luokiteltua pohjavesialuetta. Pohjavesialueiden suojelusuunnitelman tavoitteena on turvata pohjaveden hyvä laatu ja määrä sekä ehkäistä pohjaveden pilaantumista. Suunnitelmaa voidaan hyödyntää maankäytön suunnittelussa, viranomaisvalvonnassa ja lupamenettelyissä.
Asikkalan kunnan puolelle sijoittuu osittain Hämeenlinnan pohjavesialueista (pääsijaintikunta Hämeenlinna) Lammilla oleva Vestolan pohjavesialue (0440154). Vestolan pohjavesialue muodostuu luode-kaakko –suuntaisesta pitkittäisharjusta. Harjun ydinosassa esiintyy soraa, harjun reuna-alueet ovat hiekkavaltaisia. Pohjavesialueen pinta-ala on 2,82 km2, josta pohjaveden muodostumisaluetta on 1,32 km2. Pohjavesialueella muodostuvan pohjaveden arvioitu kokonaismäärä on 850 m3/vrk. Pohjavesialue jakaantuu ainakin Arranjoen kohdalla erillisiin altaisiin. Pohjavesi purkautuu alueen jokiin ja puroihin. Vestolan pohjavesialue kuuluu luokkaan 2. Pohjavesialueella ei sijaitse vedenottamoita. Vestolan pohjavesialue on luokiteltu vesienhoidon suunnittelun yhteydessä (Hämeen vesienhoidon toimenpideohjelma 2022–2027) hyvään määrälliseen ja kemialliseen tilaan. Aluetta ei ole määritetty riskipohjavesialueeksi.
Valmistelija Ympäristönsuojelutarkastaja Sanna Kumpumäki
puh. 044 778 0271, sähköposti: etunimi.sukunimi@asikkala.fi
Esittelijä Ympäristönsuojelutarkastaja Jäntti Anniina
Päätösehdotus Asikkalan ympäristölautakunta päättää lausua seuraavaa:
Asikkalan ympäristölautakunnalla ei ole huomautettavaa Hämeenlinnan ja Hattulan pohjavesialueiden suojelusuunnitelman 2026 ehdotuksesta.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.