Dynasty tietopalvelu
Asikkalan kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://asikkalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://asikkalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Ympäristölautakunta
Pöytäkirja 06.10.2026/Pykälä 113


Kokousasian teksti

 

Lausunto Kanavalahden venesataman ja Vartiopolun laivasataman ruoppauksesta

 

YMPLTK 06.10.2026 § 113  

407/11.00.02/2026  

 

Lupa- ja valvontavirasto pyytää lausuntoa Kanavalahden venesataman ja Vartiopolun laivasataman ruoppauksesta tehdystä vesilain mukaisesta lupahakemuksesta. Lausunto pyydetään toimittamaan viimeistään 12.10.2026.

 

Asikkalan kunta hakee vesilupaa Kanavalahden venesataman ja Vartiopolun laivasataman kunnossapitoruoppaukselle. Ruoppauksella on tarkoitus syventää veneiden väyliä satama-altaissa, jotta isojen veneiden kulkeminen ei esty laitureihin. Ruoppaustyöt osoitetaan isompien veneiden satamapaikoille. Ruoppaukset kohdistuvat noin 4000 m2 suuruiselle alueelle metrin syvyydeltä ja ruoppausmassaa syntyy noin 4000m3.

 

Satamassa ei ole tehty tutkimuksia pohjasedimenttiin. Hakijan mukaan pohja-aines on pääasiassa sora-, kivi ja hiekkapitoista. Hakija esittää tarvittaessa otettavia näytteitä työn aikana, mikäli ilmenee epäilyksiä pilaantuneisuudesta. Täydennyksessä hakija on ilmoittanut asentavansa suojausrakenteita ennen ruoppauksen aloittamista kiintoaineen leviämisen estämiseksi.

 

Valmistelija Ympäristönsuojelutarkastaja Anniina Jäntti

 puh. 044 778 0277, sähköposti: etunimi.sukunimi(a)asikkala.fi

 

Esittelijä Ympäristönsuojelutarkastaja Jäntti Anniina

 

Päätösehdotus Asikkalan ympäristölautakunta lausuu hakemuksesta seuraavaa: Ruoppauksesta ei saa syntyä haittaa vesistölle tai lähialueen virkistyskäytölle. Ruoppauksesta tulee ilmoittaa lähialueen ranta-asukkaille, mikäli on mahdollista että samentuneisuutta esiintyy vesistössä. Asikkalan ympäristönsuojelulla on sedimenttinäytteiden tuloksia Kanavalahden venesataman alueelta. Ympäristönsuojelu toimittaa tulokset luvan hakijalle ja lupaviranomaiselle lausunnon yhteydessä.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.