Dynasty tietopalvelu
Asikkalan kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://asikkalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://asikkalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointilautakunta
Esityslista 14.10.2026/Asianro 9


Kokousasian teksti

Tiedoksiantoasiat

 

HYVOLTK 14.10.2026    

   

 

 

  1.                                    Kulttuuripalveluiden tapahtumia

 

Asikkala Avantgarde – kulttuurikasvatusta aikuisille tapahtumasarja alkaa la 17.10.

 

Avantgarde tarkoittaa taiteen etujoukkoa: rohkeita kokeiluja, uusia näkökulmia ja ennakkoluulotonta ajattelua. Asikkala Avantgardessa taide saa olla kummallista, hauskaa, hämmentävää,

liikuttavaa tai kaikkea tätä yhtä aikaa. Ja mikä tärkeintä: taiteelle saa nauraa.

 

Asikkalan kulttuuripalveluiden tapahtumissa voi kerätä leimoja Asikkala Avantgarde -leimapassiin.

 

Ensimmäinen Asikkala Avantgarde -tapahtuma järjestetään Päijännetalolla lauantaina 17.10. klo 20 alkaen. Illan aikana sukelletaan elektroakustisen musiikin ja post-punkin kiehtoviin maailmoihin kahden omaleimaisen yhtyeen johdolla. Esiintymässä KYKS ja Sonic Punter. Mukana myös visuaalista taidetta ja liikkuvaa kuvaa.

 

 

 Epäsovinnaisten laulujen ilta la 24.10. klo 15 Päijännetalossa

 Levyjä soittaa Robert Ramberg.

 

 

  1.                                    Kirjaston tapahtumia

 

Yhteistyö senioripalveluiden kanssa

  • Mukana Hyvän Toivon Säätiön Toivon Kino -tapahtumassa pe 9.10.
  • Elämäni biisi Olossa to 15.10.
  • Lautapeliesittely Olossa pe 16.10.
  • Yhteiset tarinat -roolipeli Juhannustanssit Olossa pe 6.11.

 

Asikkalan ja Padasjoen kirjastojen perinteinen retki Helsingin kirjamessuille la 24.10.

 

Pimeä kirjasto ti 27.10. klo 17.30-19.
Yhteistyössä nuorisopalvelut ja Koulutuskeskus Salpaus.

 

Peliviikko 2.-7.11.
Joka päivä pelillisiä tapahtumia kirjastossa ja myös kirjaston ulkopuolella.

 

  1.                                    Ikääntyvien palveluiden tapahtumia

 

Vanhustenviikon avajaiset yhteistyössä LC Asikkalan kanssa 5. 10. klo 14-15.30

 Ikääntyvien hyvinvointimessut 7.10. klo 12-14

 Mukana Hyvän Toivon säätiön Toivon Kino tapahtumassa 9.10.

 

Kaatumisten ja tapaturmien ehkäisemiseksi liukuestejako-tilaisuudet  4.11. klo 13-15, 11.11. klo 10-12 ja 13.1.2027 klo 13-15.

 

  1.                                    Liikkuva isänpäivä

 

 

 

 

  1.                                    Uimahallikuljetukset

 

  1.                                    Syyslomaviikko

 

 

 

 

 

 

 

Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta merkitsee tiedoksi.

 

Päätös