Dynasty tietopalvelu
Asikkalan kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://asikkalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://asikkalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Nuorisovaltuusto
Esityslista 22.09.2026/Asianro 8


Kokousasian teksti

 

Asikkalan kunnan brändiuudistus- Nuorisovaltuuston edustajan nimeäminen brändityöryhmään

 

NUORVALT 22.09.2026    

386/07.00.00/2026  

 

Elinvoimajaosto päätti kokouksessaan 25.8.2026 Asikkalan kunnan brändiuudistuksesta. Brändiuudistusprosessi on tarkoitus toteuttaa siten, että uudistusta ohjaamaan nimetään pieni ohjausryhmä, ydinryhmä, joka kokoontuu hankkeen aikana vähintään kerran kuukaudessa. Ydinryhmän kokoonpano: kunnanjohtaja, elinvoimajohtaja (projektin omistaja), viestinnän edustajat, Elinvoimajaoston sekä Kunnanhallituksen edustus. Ydinryhmän tehtävänä on vastata projektin johtamisesta, päätöksistä ja yhteydestä verkkosivuprojektiin.

 

Ydinryhmän lisäksi nimetään laajempi noin 15-20 henkilön brändiryhmä, johon kutsutaan edustus mm. yrittäjistä, matkailutoimijoista, kylätoimijoista, yhdistyksistä, nuorista, vapaa-ajan asukkaista, henkilöstöstä sekä  luottamushenkilöitä. Ryhmä sitoutuu osallistumaan kolmeen työpajaan. Brändiryhmän tehtävänä on toimia hankkeessa sparraajana, se ei tee päätöksiä.

 

 

Valmistelija Nuorisovastaava Henna Rautavuo-Hätönen, puh. 044 778 0250, sähköposti: etunimi.sukunimi(a)asikkala.fi                  

 

Päätösehdotus Nuorisovaltuusto nimeää edustajan ja varaedustajan Asikkalan kunnan brändiuudistuksen brändiryhmään.

 

Päätös