Dynasty tietopalvelu
Asikkalan kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://asikkalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://asikkalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Esityslista 12.10.2026/Asianro 5


Liitteet
Numero Otsikko
Liite 1 Liite 1Liikuntapaikkasuunnitelma_2026_070826_FINAL_lowres
(pdf 31.59 mb)

Kokousasian teksti

 

Liikuntapaikkasuunnitelma

 

HYVOLTK 26.08.2026 § 60 

 

 

Liikuntalain 5§ mukaan yleisten edellytysten luominen liikunnalle paikallistasolla on kuntien tehtävä. Kunnan tulee luoda edellytyksiä liikunnan ja urheilun harrastamiseen rakentamalla ja ylläpitämällä liikuntapaikkoja.

 

 

Valtion liikuntaneuvoston liikuntapaikkarakentamisen suunta –asiakirjassa tunnistetaan, että väestön fyysisen aktiivisuuden mahdollistavat olosuhteet ovat monitahoinen kokonaisuus, johon liittyy varsinaisten liikuntapaikkojen ja lähiliikuntapaikkojen lisäksi esimerkiksi kävely- ja pyörätiet, puistot, luontoreitit sekä vesistöt ja ranta-alueet. Näiden kaikkien olosuhteiden osalta kuntien merkitys on keskeinen suunnittelun, rakentamisen ja ylläpitämisen kautta.

 

Asikkalan kuntaan valmistui kesällä 2025 poikkihallinnollinen liikkumisohjelma, mikä linjaa tulevaisuudessa Asikkalan kunnan liikkumisen edistämistyötä ja siihen liittyviä toimenpiteitä. Liikuntapaikkasuunnitelma tukee tätä kokonaisuutta olosuhdetyön osalta. Suunnitelma ohjaa tulevaisuudessa Asikkalan kunnan liikuntapaikkarakentamista, kunnostamista ja kehittämistä sekä luo tiedollista pohjaa päätöksentekoon liikuntapaikkainvestointien osal ta. Suunnitelman avulla pyritään luomaan pitkän aikavälin kehityssuunnat, jotka tukevat terveyttä, yhteisöllisyyttä ja elinvoimaa.

 

Asikkalan liikuntapaikkasuunnitelma sisältää kokonaiskuvan Asikkalan kunnan nykyisestä olosuhdeverkostosta, vuosien 2010-2025 keskeisimmät investoinnit liikunta- paikkarakentamisen osalta sekä tavoitteet ja keskeisimmät investointikohteet tulevaisuuteen.

 

Liikuntapaikkainvestoinnit tuodaan päätöksentekoon normaalin talousarviovalmisteluprosessin kautta.

 

Valmistelija Hyvinvointijohtaja Matti Kettunen

 puh. 044 778 0247, sähköposti: etunimi.sukunimi(a)asikkala.fi

 

 

Esittelijä Hyvinvointijohtaja Kettunen Matti

 

Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta hyväksyy osaltaan liikuntapaikkasuunnitelma ja toimittaa sen kunnanhallituksen ja -valtuuston käsittelyyn.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

 

KHALL 12.10.2026    

307/12.04.00/2026  

 

Hyvinvointilautakunnan liikuntapaikkasuunnitelmaa koskevan päätöksen jälkeen on tullut esiin eräitä muutostarpeita, jotka on tarpeen viedä lopulliseen suunnitelmaan. Mikäli kunnanhallitus hyväksyy muutokset, päivitetään taulukko loppulliseen muotoonsa pöytäkirjaa laadittaessa.

 

Liikuntapaikkasuunnitelmaan ehdotettavat muutokset ovat seuraavat:

Sivu 15 Vesivehmaan urheilukenttä: Perustiedot kohtaan vaihdetaan teksti, Vesivehmaan urheilukenttä on Vesivehmaan nuorisoseuran maalla ja kentän ylläpidosta vastaa Vesivehmaan Vire ry. Korjaustarve, toimenpiteet ja vastuutaho kohdat jätetään tyhjiksi. 

Sivu 65 Vesivehmaan koulun piha-alue: Toteutusvuosi  kohtaan vaihdetaan vuoden 2028 tilalle vuodet 2027-2028 ja hinta-arvio kohtaan vaihdetaan 500 000-1 000 000 € tilalle 700 000 €.

 

Sivu 65 Monitoimihalli kohtaan vaihdetaan (Jäähallin paikalle) / Jäähalli.


 

Valmistelija Hyvinvointijohtaja Matti Kettunen

 puh. 044 778 0247, sähköposti: etunimi.sukunimi(a)asikkala.fi

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Ikola-Norrbacka Rinna

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää hyväksyä ehdotetut muutokset liikuntapaikkasuunnitelmaan ja viedä lopullisen suunnitelman valtuustolle tiedoksi.

 

Päätös