Dynasty tietopalvelu
Asikkalan kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://asikkalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://asikkalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Esityslista 12.10.2026/Asianro 7


Kokousasian teksti

 

Jäsenen nimeäminen Suomen vapaa-ajankalastusmuseosäätiön hallitukseen toimikaudelle 2027-2031

 

KHALL 12.10.2026    

459/00.00.01/2026  

 

Asikkalan kuntaa on pyydetty nimeämään marraskuun loppuun mennessä hallituksen jäsen Suomen vapaa-ajankalastusmuseosäätiön hallitukseen toimikaudelle 2027-2031. Edeltävällä kaudella Asikkalan kunnan edustajana on toiminut Tarja Tornio. Säätiö käsittelee uuden hallituksen muodostamisen vuoden 2027 vuosikokouksessaan.


Säätiön sääntöjen mukaan Asikkalalla on oikeus nimetä yksi jäsen säätiön hallitukseen, joka koostuu vähintään kuudesta (6) ja enintään yhdeksästä (9) jäsenestä. Hallituksen jäsenten nimeämisoikeuden omaavat:

 

-          Asikkalan kunta

-          ProAgria Etelä-Suomi

-          Ensio Rapalan perilliset

-          Koulutuskeskus Salpaus -kuntayhtymä

-          Suomen Kalastusmuseoyhdistys ry

-          Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö ry

 

Säätiön uudeksi toimikaudeksi nimettävällä uudella hallituksella on oikeus täydentää itseään 1-3 jäsenellä toimikauden aikana.

 

Uusi hallitus aloittaa loppukeväästä 2027 säätiön vuosikokouksessa toimintansa sen jälkeen, kun edellinen hallitus on saanut vastuuvapauden viimeisessä tilinpäätöksessään.

 

 

Valmistelija Hallinnon erityisasiantuntija Iivari Käkelä

 puh. 044 778 0226, sähköposti: etunimi.sukunimi(a)asikkala.fi

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Ikola-Norrbacka Rinna

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää nimetä jäsenen Suomen vapaa-ajankalastusmuseosäätiön hallitukseen toimikaudelle 2027-2031.

 

Päätös