Dynasty tietopalvelu
Asikkalan kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://asikkalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://asikkalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Elinvoimajaosto
Esityslista 13.10.2026/Asianro 8


Kokousasian teksti

 

Elinvoimapalveluiden tulostavoitteet vuodelle 2027

 

ELINVJA 13.10.2026    

53/02.02.00/2026  

 

Elinvomapalveluiden tulostavoitteet vuodelle 2027 kokoavat elinvoimajaoston yksityiskohtaisemman valmistelun valtuuston seurantaa varten. Toteuma arvioidaan vuoden 2027 toimintakertomuksessa tavoitekohtaisesti alla mainituilla tiedoilla ja asiakirjoilla. Jos hanke riippuu ulkopuolisesta toimijasta, raportoidaan myös kunnan omat toimet ja etenemisen esteet.

 

Houkutteleva Asikkala

 

  1. Saavutettavuus paranee: joukkoliikenteen tasataksamalli on käytössä ja sen käyttäjämäärä kehittyy myönteisesti.

 

Toteuman toteaminen: Mallin voimassaolo sekä käyttäjämäärä ja vertailu edelliseen vuoteen.

 

  1. Vääksyn asumisen ja keskustan kehittäminen etenee: Ehtookodon vuokrarivitalon rakentaminen on käynnissä, Aniankedon asuntorakentaminen alkaa ja Kustaantorin sekä Saran tontin kehittäminen etenee.

 

Toteuman toteaminen: Hankkeiden vaihe vuoden lopussa; Aniankedon aloitus sekä Kustaantorin ja Saran tontin toteutetut toimet.

 

  1. Kylien ja yritysalueiden tonttitarjonta vahvistuu: Vesivehmaan raitin asemakaava valmistuu, Urajärven maanhankinta etenee ja yrityksille löytyy sijoittumistontteja. Lentokentän alueelle sijoittuu uusia yrityksiä.

 

Toteuman toteaminen: Kaavan ja maanhankinnan tilanne; yrityksille osoitetut tontit ja lentokentän alueelle sijoittuneet uudet yritykset.

 

  1. Paikallisten yritysten mahdollisuuksia kunnan hankinnoissa vahvistetaan.

 

Toteuman toteaminen: Vähintään yksi hankintakoulutus yrittäjille ja yksi kunnan henkilöstölle vuoden aikana; toteutuneet tilaisuudet ja osallistujamäärät.

 

  1. Kestävää matkailua ja vesistömatkailun edellytyksiä kehitetään Vääksyn kanavan ja Päijänteen alueella.

 

Toteuman toteaminen: Matkailustrategian toimenpiteiden eteneminen; Jokilavan katsomoratkaisu, vesistömatkailun opasteiden asennus sekä Kalmarinrannan ja Kanavaniemen toteutussuunnitelma.

 

Aktiiviset ja vireät asikkalalaiset

 

  1. Asukkaiden osallistuminen vahvistuu: osallistuvan budjetoinnin pilotin ensimmäisen vuoden toimenpiteet toteutetaan.

 

Toteuman toteaminen: Pilotin päätökset, toteutetut toimenpiteet ja määrärahan käyttö.

 

  1. Nuorten työllistymistä ja yrittäjyyttä tuetaan kesätyö- ja kesäyrittäjäseteleillä.

 

Toteuman toteaminen: Myönnettyjen setelien määrät sekä toteutunut yhteistyö 4H-toiminnan kanssa.

 

Tulevaisuuden tekijät

 

  1. Asikkalan brändiuudistus otetaan käyttöön ja asukasmarkkinointi kohdennetaan muuttopotentiaaliselvityksen pohjalta.

 

Toteuman toteaminen: Uudistuksen käyttöönotto henkilöstössä ja päätöksenteossa; markkinointitoimenpiteet, niiden kohdentaminen ja vaikutusten arviointi.

 

 

Valmistelija Elinvoimajohtaja Tarja Parviainen

 puh. 044 778 0043, sähköposti: etunimi.sukunimi(a)asikkala.fi

 

 

 

Esittelijä Elinvoimajohtaja Parviainen Tarja

 

Päätösehdotus Elinvoimajaosto päättää Elinvoimapalveluiden tulostavoitteista vuodelle 2027 esitetyn mukaisesti.

 

Päätös