Dynasty tietopalvelu Haku RSS Asikkalan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://asikkalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://asikkalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 23.05.2022/Pykälä 143



 

Lentokentän hallialueen asemakaava

 

KAAVJA 17.05.2022 § 30 

 

 

Asikkalan kunnanhallitus päätti kokouksessaan 21.3.2022 § 71 hyväksyä Lentokentän hallialueen asemakaavan ehdotusvaiheen asiakirjat. Ehdotusvaiheen aineisto oli nähtävillä MRL 65 §:n ja MRA 27 §:n mukaisesti 30.3.-29.4.2022 välisenä aikana

 

Ehdotuksesta on saatu yhdeksän lausuntoa ja yksi muistutus. Vastineraportti on kaavaselostuksen liitteenä.

 

 

Valmistelija Kaavoituspäällikkö Heikki Manninen

 puh. 044 778 0270, sähköposti: etunimi.sukunimi(a)asikkala.fi

 

 

Esittelijä Kaavoituspäällikkö Manninen Heikki

 

Päätösehdotus Kaavoitusjaosto päättää esittää kunnanhallitukselle, että se hyväksyy osaltaan Lentokentän hallialueen asemakaavan asiakirjat ja esittää edelleen kunnanvaltuustolle Lentokentän hallialueen asemakaavan kaava-aineistojen hyväksymistä.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

 

KHALL 23.05.2022 § 143  

1282/10.02.03/2021  

 

Kaavoitusjaosto on käsitellyt Lentokentän hallialueen asemakaavaa kokouksessaan 17.5.2022 ja esittää kunnanhallitukselle, että se hyväksyy osaltaan Lentokentän hallialueen asemakaavan asiakirjat ja esittää edelleen kunnanvaltuustolle Lentokentän hallialueen asemakaavan kaava-aineistojen hyväksymistä.

 

 

Valmistelija Kaavoituspäällikkö Heikki Manninen

 puh. 044 778 0270, sähköposti: etunimi.sukunimi(a)asikkala.fi

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Ikola-Norrbacka Rinna

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää hyväksyä Lentokentän hallialueen asemakaavan asiakirjat ja esittää kunnanvaltuustolle Lentokentän hallialueen asemakaavan kaava-aineistojen hyväksymistä.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.