Dynasty tietopalvelu Haku RSS Asikkalan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://asikkalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://asikkalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Valtuusto
Pöytäkirja 12.06.2023/Pykälä 25



 

Kunnan toiminnan ja talouden neljännesvuosiraportti

 

KHALL 05.06.2023 § 146 

 

 

Asikkalan kunnan talousarvio on tammi-maaliskuussa toteutunut pääosin suunnitellusti talouden ja toiminnan tavoitteiden osalta sekä koko kunnan että palvelualueiden osalta. Talouden luvuissa näkyy normaalia kausivaihtelua, mutta mitään merkkejä menojen ylityksistä tai tulojen alituksista ole tässä vaiheessa näkyvissä.

 

Toimintatuotoissa myyntituottojen toteuma poikkeaa tasaisesta kuukausikertymästä, sillä kunnan palvelut Aurinkovuoren Vesi Oy:lle laskutetaan alkuvuoden osalta myöhemmin ja Päijät-Hämeen maaseutuhallinnon yhteistoiminta-alueen jäsenkuntaosuudet laskutetaan kunnilta kerralla vuoden lopussa. Toimintatuottojen tuet ja avustukset -osiossa koko vuoden tuloarvio on jo toteutunut. Tämä johtuu yhtäältä siitä, että hankerahoituksesta suurin osa kertyy alkuvuoden aikana ja toisaalta siitä, että myönteisiä hankepäätöksiä on jälleen saatu enemmän, kuin talousarvion laadintavaiheessa oli tiedossa.

Toimintakuluissa ei ole tammi-maaliskuussa olennaisia poikkeamia talousarvioon nähden, lukuun ottamatta sähköenergian kustannuksia, joiden määrä on toteutunut huomattavasti talousarviossa ennakoitua pienempänä.

Verotuloja on kertynyt tammi-maaliskuussa selvästi normaalia enemmän koko kuntakentän osalta, sillä tammikuussa kunnille tilitettiin joulukuussa kertyneitä, nykyistä korkeammalla tuloveroprosentilla kerättyjä veroja. Koko vuoden osalta verotuloja arvioidaan kertyvän noin 300 000 euroa talousarviota enemmän. Valtionosuuksia on kertynyt talousarvion mukainen määrä.

Kunnan lainamäärä on tätä kirjoitettaessa 3,5 miljoonaa euroa, kun sitä viime vuoden lopussa oli noin 7 miljoonaa euroa. Lainamäärän lasku johtuu paloaseman myynnistä saadusta kauppahinnasta ja alkuvuoden verotulojen hyvästä kertymästä.

Kunnan tytäryhtiöiden osalta Asikkalan Elinkeino Oy:n purkaminen selvitystilamenettelyn kautta etenee suunnitellusti ja yhtiön purkaminen saadaan rekisteröityä kaupparekisteriin näillä näkymin elo-syyskuussa. Asikkalatalot Oy:n osalta valtuuston talousarviossa asettamien tavoitteiden toteuttaminen etenee suunnitellusti ja yhtiön taloustilanne on vakaa. Aurinkovuoren Vesi Oy:n osalta valtuuston talousarviossa asetettujen tavoitteiden toteuttaminen etenee suunnitellusti. Talouden osalta tavoitteena olevan positiivisen tuloksen uhkana ovat yllättävät putkistojen rikkoontumisista aiheutuneet kustannukset. Yhtiön taloustilannetta sekä kuluvan vuoden että tulevaisuuden osalta tullaan tarkastelemaan kunnan toimielimissä heti kesäkauden jälkeen.

Ohessa on kunnan talouden toteuma tammi-maaliskuulta taulukkomuodossa. Liitteenä on taulukko talousarvion toiminnallisten tavoitteiden toteuttamisen tilanteesta sekä taulukko palvelualueiden talouden toteumista.


 

TA 2023

Toteuma 2023

Toteuma %

Toteuma 2022

TP2022

Toimintatuotot

5 892 015

1 635 286

27,8

1 625 170

6 494 067

Myyntituotot

2 383 815

345 897

14,5

422 635

2 536 553

Maksutuotot

816 000

270 656

33,2

361 385

809 015

Tuet ja avustukset

592 000

580 769

98,1

396 905

1 083 735

Muut toimintatuotot

2 100 200

437 965

20,9

444 245

2 064 764

 

 

 

 

 

 

Toimintakulut

-28 752 788

-6 412 070

22,3

-14 792 406

-58 984 818

Henkilöstökulut

-16 327 334

-3 836 066

23,5

-3 477 695

-15 841 335

Palvelujen ostot

-6 679 715

-1 366 548

20,5

-10 453 632

-38 769 066

Aineet, tarvikkeet ja tavarat

-3 732 469

-706 101

18,9

-546 839

-2 503 677

Avustukset

-1 114 700

-259 627

23,3

-206 269

-1 159 647

Muut toimintakulut

-898 570

-243 728

27,1

-107 971

-711 093

 

 

 

 

 

 

Toimintakate

-22 860 773

-4 776 783

20,9

-13 167 237

-52 490 751

 

 

 

 

 

 

Verotulot

17 730 000

6 472 523

36,5

9 323 338

33 600 616

Valtionosuudet

10 291 000

2 568 709

25

5 699 844

23 134 318

Rahoitustuotot ja -kulut

-200 000

17 170

-8,6

122 848

381 970

 

 

 

 

 

 

Vuosikate

4 960 227

 

 

1 978 793

4 626 152

 

 

 

 

 

 

Poistot ja arvonalentumiset

-2 500 000

 

 

-573 717

-2 306 238

Tilikauden tulos

2 460 227

 

 

1 405 077

2 319 914

 

 

 

 

 

 

Poistoeron muutos

94 282

 

 

0

94 282

 

 

 

 

 

 

Tilikauden ylijäämä (alij.)

2 554 509

 

 

1 405 077

2 414 195

 

 

Seuraava kunnan toiminnan ja talouden raportti laaditaan tammi-kesäkuulta ja tuodaan syyskuun valtuuston kokoukseen tiedoksi.

 

 

Valmistelija Talousjohtaja Aapo Pispa

 puh. 044 778 0220, sähköposti: etunimi.sukunimi(a)asikkala.fi

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Ikola-Norrbacka Rinna

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että se merkitsee kunnan toiminnan ja talouden neljännesvuosiraportin tiedoksi.

 

Asian käsittely Kunnanjohtaja teki seuraavan muutetun päätösehdotuksen:

Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että se merkitsee kunnan toiminnan ja talouden neljännesvuosiraportin tiedoksi.

 Tämä pykälä tarkastetaan kokouksessa.

 

Päätös Muutettu päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

KVALT 12.06.2023 § 25  

243/02.02.02/2023  

 

 

 

 

Valmistelija Talousjohtaja Aapo Pispa

 puh. 044 778 0220, sähköposti: etunimi.sukunimi(a)asikkala.fi 

 

Päätösehdotus Valtuusto päättää merkitä tiedoksi kunnan toiminnan ja talouden neljännesvuosiraportin.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.