Dynasty tietopalvelu Haku RSS Asikkalan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://asikkalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://asikkalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Valtuusto
Pöytäkirja 11.09.2023/Pykälä 44


 

Ympäristölautakunnan puheenjohtajan valinta

 

KHALL 21.08.2023 § 195 

 

 

Valtuusto päätti valita 12.6.2023 pidetyssä kokouksessaan Tarja Tornion valtuuston puheenjohtajaksi 31.5.2025 päättyvälle toimikaudelle.

Valtuusto valitsi kokouksessaan 9.8.2021 ympäristölautakunnan jäsenet ja varajäsenet. Samassa yhteydessä valtuusto päätti valita puheenjohtajaksi Tarja Tornion. Tornio on 15.8.2023 lähettämässään viestissä pyytänyt eroa ympäristölautakunnan puheenjohtajan tehtävästä valtuuston puheenjohtajuuden vuoksi.


Kuntalain 10 luvun 70 §:n mukaan luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä. Eron myöntämisestä päättää luottamushenkilön valinnut toimielin. Lain 71 §:n mukaan henkilö on vaalikelpoinen kunnan luottamustoimeen, mikäli kyseinen kunta on hänen kotikuntansa.

 

Hallintosäännön 10 §:n mukaan ympäristölautakunnassa on seit­se­män (7) jäsentä. Puheenjohtajalla ja jokaisella jäsenellä on hen­ki­­koh­tai­nen varajäsen. Valtuusto valitsee lautakuntien jäsenistä pu­heen­joh­ta­jan ja varapuheenjohtajan. Lautakuntien puheenjohtajat ja va­ra­pu­heen­joh­ta­jat on valittava valtuutettujen keskuudesta.

 

 

Valmistelija Hallinnon asiantuntija Iivari Käkelä

 puh. 044 778 0226, sähköposti: etunimi.sukunimi(a)asikkala.fi

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Ikola-Norrbacka Rinna

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää:

 

  1. esittää valtuustolle, että se myöntää Tarja Torniolle eron ympäristölautakunnan puheenjohtajuudesta 12.9.2023 alkaen ja

 

  1. , että se valitsee uuden puheenjohtajan ympäristölautakuntaan jäljellä olevaksi toimikaudeksi 12.9.2023 alkaen.


Asian käsittely Tarja Tornio ilmoitti olevansa esteellinen osallistumaan asian käsittelyyn

 (osallisuusjäävi) ja poistui kokoushuoneesta klo 19.09.
 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

 

KVALT 11.09.2023 § 44  

304/00.00.01/2023  

 

 

 

 

Valmistelija Hallinnon asiantuntija Iivari Käkelä

 puh. 044 778 0226, sähköposti: etunimi.sukunimi(a)asikkala.fi

 

Päätösehdotus Valtuusto päättää:

 

  1. myöntää Tarja Torniolle eron ympäristölautakunnan puheenjohtajuudesta 12.9.2023 alkaen ja

 

  1. valita uuden puheenjohtajan ympäristölautakuntaan jäljellä olevaksi toimikaudeksi 12.9.2023 alkaen.
     

Päätös Valtuusto päätti

1. myöntää Tarja Torniolle eron ympäristölautakunnan puheenjohtajuudesta 12.9.2023 alkaen ja

2. valita Taina Elosen puheenjohtajaksi ympäristölautakuntaan jäljellä olevaksi toimikaudeksi 12.9.2023 alkaen.

Merkittiin, että pykälä päätettiin tarkastaa heti kokouksen jälkeen.

Lisäksi merkittiin, että Tarja Tornio jääväsi itsensä asian käsittelystä ja pykälän käsittelyn ajan kokouksen puheenjohtajana toimi I varapuheenjohtaja Jari Laaksonen.