Dynasty tietopalvelu Haku RSS Asikkalan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://asikkalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://asikkalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Valtuusto
Pöytäkirja 30.10.2023/Pykälä 53


Liite 16 Kasvatus- ja opetuspalveluiden tuloslaskelma 9/2023

 

Lisätalousarvio kasvatus- ja opetuspalveluihin

 

KASOPLTK 12.10.2023 § 113 

 

 

Kasvatus- ja opetuspalveluiden budjetti vuodelle 2023 tulee ylittymään yhteensä noin 650 000 euroa. Opetuspalveluiden osuus on noin 350 000 € ja varhaiskasvatuksen osuus on noin 300 000 euroa.

 

Opetuspalveluissa

- henkilöstökulujen osuus on noin 240 000 €

- palveluiden ostojen osuus on noin 110 000 €

 

Varhaiskasvatuspalveluissa

- henkilöstökulujen osuus on noin 275 000 €

- muiden kuluerien osuus yhteensä noin 25 000 €

 

Henkilöstökuluissa sijaiskulut ovat merkittävän suuret talousarvioon nähden. Sairaspoissaolojen määrä on noussut huomattavasti.

 

Iltapäivätoimintaan osallistuvien lasten määrä on kasvanut, joka lisää osaltaan henkilöstön määrää.

- Anianpellon iltapäivätoimintaan osallistuu 62 lasta

- Vesivehmaan iltapäivätoimintaan osallistuu 21 lasta

 

Yläkoulun tuntikehyksen nousun vaikutus on noin 20 000 €.

 

Uuden opetussuunnitelman vaikutukset:

- englannin kieli 1 luokalla

- sähköinen opetusmateriaali, oppilaskohtaiset lisenssi, tietokoneet

 

Päivähoitoon tuodaan aikaisempaa entistä nuorempia ja se vaatii enemmän henkilöstöresurssia.

 

Määräraha yksityisen hoidon tukeen ylittyy noin 50 000 €. Jatkopäätös tehtiin 16.2.2023, määrärahaa ei ollut huomioitu talousarviossa 2023.

 

Varhaiskasvatuksen asiakasmaksulakia (1503/2016) muutettiin 1.3.2023 siten, että asiakasmaksuja alennettiin korottamalla maksujen perusteena olevia tulorajoja 33 prosenttia. Näin ollen varhaiskasvatusmaksujen tulonmuodostus jää huomattavasti alle talousarvion.

 

Talouden toteutumista seurataan jatkuvasti. Loppuvuoden arviointi on haastavaa.

 

Valmistelija Vs. sivistysjohtaja Kettunen Matti, talouspäällikkö Viikilä Aija

 

Esittelijä Sivistysjohtaja Kettunen Matti

 

Päätösehdotus Lautakunta hyväksyy osaltaan lisätalousarvion 650 000 € ja esittää sen edelleen kunnanhallituksen ja valtuuston käsiteltäväksi.

 

Uusi ehdotus  Lautakunta hyväksyy osaltaan lisätalousarvion 650 000 € ja esittää sen edelleen kunnanhallituksen ja valtuuston käsiteltäväksi. Lautakunta jatkaa talousarvion ylityksen syiden selvittelyä yhdessä kunnanhallituksen ja viranhaltijoiden kanssa.

 

Päätös Uusi ehdotus hyväksyttiin.

 

 

KHALL 23.10.2023 § 249 

 

 

 

Valmistelija Vs. sivistysjohtaja Matti Kettunen, talouspäällikkö Aija Viikilä

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Ikola-Norrbacka Rinna

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että se hyväksyy 650 000 euron lisätalousarvion kasvatus- ja opetuspalveluihin. Kasvatus- ja opetuslautakunta jatkaa talousarvion ylityksen syiden selvittelyä yhdessä kunnanhallituksen ja viranhaltijoiden kanssa.

Tämä pykälä tarkastetaan kokouksessa.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

Tämä pykälä tarkastettiin kokouksessa.

 

 

KVALT 30.10.2023 § 53  

340/02.02.00/2023  

 

 

Valmistelija Vs. sivistysjohtaja Matti Kettunen, talouspäällikkö Aija Viikilä  

 

 

Päätösehdotus Valtuusto päättää hyväksyä 650 000 euron lisätalousarvion kasvatus- ja opetuspalveluihin. Kasvatus- ja opetuslautakunta jatkaa talousarvion ylityksen syiden selvittelyä yhdessä kunnanhallituksen ja viranhaltijoiden kanssa.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.