Dynasty tietopalvelu Haku RSS Asikkalan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://asikkalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://asikkalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Ympäristölautakunta
Pöytäkirja 17.04.2024/Pykälä 36


 

Omaehtoisen ympäristönsuojelun avustukset 2024

 

YMPLTK 17.04.2024 § 36  

141/02.05.01.00/2024  

 

Asikkalan ympäristölautakunta myöntää vuosittain avustuksia omaehtoiseen ympäristönsuojeluun. Vuonna 2024 omaehtoisen ympäristönsuojelun avustusten hakuaika oli avoinna 31.3.2024 asti. Avustuksia voidaan myöntää hakuajan jälkeen, mikäli siihen varattuja rahoja on jäljellä. Avustushakemukset tehtiin suomi.fi -lomakkeilla Asikkalan kotisivujen kautta. Avustushakemuksista tiedotettiin kunnan kotisivuilla, somekanavissa sekä ajankohtaistiedotteessa.

 

Avustusta voidaan pääsääntöisesti myöntää yhdelle hakijalle max 1 000 euroa / vuosi, mutta tarpeen ollessa ilmeinen, voi avustussumma olla myös suurempi. Ympäristölautakunta tukee omaehtoista ympäristönsuojelua niille tahoille, joiden hakemuksista käy ilmi avustuksesta aiheutuva hyöty ympäristölle sekä se, ettei hankkeella pyritä tavoittelemaan vain yksityistä etua, kuten oman rannan kunnostusta. Avustuksen saaneiden tahojen tulee toimittaa ympäristönsuojeluun selvitys myönnetyn avustuksen käytöstä.

 

Hakuaikana ympäristönsuojeluun saapui yhteensä viisi omaehtoisen ympäristönsuojelun avustushakemusta.

 

 

Valmistelija Vs. ympäristönsuojelutarkastaja Jenni Komppa

 puh. 044 778 0271, sähköposti: etunimi.sukunimi@asikkala.fi

 

 

Esittelijä Vs. ympäristönsuojelusihteeri Jäntti Anniina

 

Päätösehdotus Ympäristölautakunta myöntää omaehtoisen ympäristönsuojelun avustusta seuraavasti:     

 

  1. Myönnetään omaehtoisen ympäristönsuojelun avustusta Keltaniemen vesiensuojeluyhdistykselle 1 000 euroa Keltalahden Näsiäissalmen kaislojen niittämiseen. Saadun avustuksen käytöstä tulee tehdä selvitys Asikkalan ympäristönsuojelulle vuoden 2024 aikana.

 

  1. Myönnetään omaehtoisen ympäristönsuojelun avustusta Urajärvenseudun kyläyhdistykselle 280 euroa Urajärven kartanon alueelta jättipalsamin poistamiseen, Hugo-herran polun raivaamiseen ja Talassaaresta kartanolle kulkevan ulkoilupolun kunnostamiseen. Saadun avustuksen käytöstä tulee tehdä selvitys Asikkalan ympäristönsuojelulle vuoden 2024 aikana.

 

  1. Myönnetään omaehtoisen ympäristönsuojelun avustusta Paljärven vesienhoitoyhdistykselle 600 euroa vesinäytteiden ottoon Paljärvestä ja laboratorioanalyyseihin. Saadun avustuksen käytöstä tulee tehdä selvitys Asikkalan ympäristönsuojelulle vuoden 2024 aikana.

 

  1. Myönnetään omaehtoisen ympäristönsuojelun avustusta Asikkalan 4H-yhdistykselle 1 320 euroa Kalmarinrannan siistimiseen ja ympäristönhoitoon, poistotekstiilien kierrätyksen opastukseen Kiertotalouskeskus Kiertolalla ja Greenweek- viikon järjestämiseen. Saadun avustuksen käytöstä tulee tehdä selvitys Asikkalan ympäristönsuojelulle vuoden 2024 aikana.

 

  1. Myönnetään omaehtoisen ympäristönsuojelun avustusta Viitaila-Paakkolan kyläyhdistykselle 300 euroa lähiluontopäivän järjestämiseen kyläläisille ja teidenvarsien siivoukseen. Saadun avustuksen käytöstä tulee tehdä selvitys Asikkalan ympäristönsuojelulle vuoden 2024 aikana.

 

Hakija

Kohde

Haettu summa

Myönnet-ty avustus

Keltaniemen vesiensuojeluyhdistys ry

Keltalahden Näsiäissalmen kaislojen niittäminen

1 000 e

1000 e

Urajärvenseudun kyläyhdistys ry

Urajärven kartanon alueelta jättipalsamin poistaminen, Hugo-herran polun raivaaminen ja Talassaaresta kartanolle kulkevan ulkoilupolun kunnostamien

280 e

280 e

Paljärven hyväksi ry

Paljärvestä vesinäytteiden otto ja laboratorioanalyysit

600 e

600 e

Asikkalan 4H- yhdistys ry

Kalmarinrannan siistiminen ja ympäristönhoito, poistotekstiilien kierrätyksen opastus Kiertotalouskeskus Kiertolalla ja Greenweek- viikon järjestäminen

1320 e

1320 e

Viitaila-Paakkolan kyläyhdistys ry

Lähiluontopäivän järjestäminen kyläläisille ja tienvarsien siivous

500 e

300 e

YHTEENSÄ:

 

3700 e

3500 e

 

 

Asian käsittely kokouksessa:

Risto Kailaniemi esitti, että Viitaila-Paakkolan kyläyhdistys ry:lle myönnetään haettu summa, 500 euroa. Kari Kilpinen kannatti ehdotusta.

 

Puheenjohtaja päätti keskustelun ja totesi Risto Kailaniemen tehneen esittelijän esityksestä poikkeavan kannatetun esityksen, joten asia oli ratkaistava äänestämällä. Puheenjohtaja esitti suoritettavaksi nimenhuutoäänestyksen ja teki seuraavan äänestysesityksen: "Ne, jotka kannattavat esittelijän esitystä, vastaavat vuorollaan JAA ja ne, jotka kannattavat Risto Kailaniemen tekemää esitystä, vastaavat EI."

 

Hyväksyttiin yksimielisesti puheenjohtajan äänestysesitys ja -tapa.

 

Suoritetussa äänestyksessä annettiin 5 JAA-ääntä (Santamäki Leena, Lyyrylä Kari, Jänisniemi-Honkala Mari, Kivistö Leevi ja Elonen Taina) ja 2 EI-ääntä (Kailaniemi Risto, Kilpinen Kari). Puheenjohtaja totesi äänestyksen tuloksen, jonka mukaan esittelijän pohjaehdotus hyväksytään.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.