Dynasty tietopalvelu Haku RSS Asikkalan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://asikkalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://asikkalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 29.11.2021/Pykälä 354

Liite 7 Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma 2022-2025

Asikkalan lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma vuosille 2022-2025

HYVOLTK 20.10.2021 § 58 

Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma on lastensuojelulain mukainen asiakirja, jolla ohjataan lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi tehtävää yhteistä työtä alueellamme. Suunnitelmaan on koottu alueellista tietoa lasten, nuorten ja perheiden kasvuoloista ja hyvinvoinnin tilasta, sekä kuvattu lasten ja nuorten hyvinvointia edistävää sekä ongelmia ennaltaehkäisevää palvelurakennetta. Suunnitelma sisältää katsauksen alueellisesta lastensuojelun tarpeesta, lastensuojeluun varattavista voimavaroista sekä lastensuojelulainmukaisten tehtävien hoitamiseksi käytettävissä olevasta palvelujärjestelmästä. Suunnitelmassa avataan myös opiskeluhuollon toteutumista oppilas- ja opiskelijahuoltolain mukaisesti.

Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmassa esitetään alueellisten hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen kärkien mukaiset lasten ja nuorten hyvinvoinnin kärjet vuosiksi 2022 - 2025: 

  1. Osallisuus ja yhteisöllisyys - Osallisuus ymmärretään koko elämää koskevana käsitteenä, johon kuuluu osallistumisen ja mielipiteen ilmaisun lisäksi oman elämän hallinta ja yhteisöllisyys.

  1. Mielenhyvinvointi - Lasten ja nuorten mielen hyvinvointia ylläpitää perheen toimiva arki ja sujuvat peruspalvelut. Tukea saadaan matalalla kynnyksellä varhaisessa vaiheessa.

  1. Arjen turvallisuus - Välittävät ja läsnäolevat aikuiset turvallisissa ja terveellisissä ympäristöissä tukevat lasten ja nuorten hyvää arkea Asikkalassa.

  1. Terveelliset elintavat - Asikkalassa jokaisella lapsella, nuorella ja perheellä on keinoja, taitoja ja tietoa tehdä terveellisiä ja kestäviä valintoja arjessaan.

Liitteessä Asikkalan lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma 2022-2025.

Valmistelija Hyvinvointikoordinaattori Marja Koivisto

 puh. 044 778 0022, sähköposti: etunimi.sukunimi@asikkala.fi

Esittelijä Hyvinvointijohtaja Matti Kettunen

 puh. 044 778 0247, sähköposti: etunimi.sukunimi(a)asikkala.fi

Hyvinvointijohtaja Kettunen Matti

Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta käy keskustelun lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmasta ja antaa tarvittavat ohjeistukset jatkovalmistululle.

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

HYVOLTK 10.11.2021 § 70 

       Asikkalan lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma on liitteessä.  

Valmistelija Hyvinvointijohtaja Matti Kettunen

 Hyvinvointikoordinaattori Marja Koivisto

Esittelijä Hyvinvointijohtaja Kettunen Matti

Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta hyväksyy osaltaan Asikkalan lasten ja nuorten hyvinvinvointisuunnitelman ja toimittaa sen kunnanhallituksen ja valtuuston hyväksyttäväksi.

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

KHALL 29.11.2021 § 354  

1706/12.09/2021  

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää hyväksyä Asikkalan kunnan lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman ja esittää valtuustolle, että se päättää hyväksyä Asikkalan kunnan lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman vuosille 2022-2025.