Dynasty tietopalvelu Haku RSS Asikkalan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://asikkalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://asikkalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 14.02.2022/Pykälä 39

Henkilöstön muistaminen vuoden 2021 osalta

KHALL 14.02.2022 § 39  

73/01.04.04/2022  

Kunta muisti viime vuonna työntekijöitään haastavasta koronavuodesta palkitsemalla työntekijät 100 euron liikunta- ja kulttuuriedulla. Edun saamisen edellytyksenä oli, että työntekijän tai viranhaltijan palvelussuhde oli voimassa 2.1.2020 ja työntekijä oli ollut töissä tai saanut palkkaa vähintään 6 kuukauden ajan vuonna 2020.

Koronapandemian aiheuttamat haasteet jatkuivat vuonna 2021. Henkilöstö on osoittanut merkittävää joustavuutta ja muuntautumiskykyä pitkittyneessä pandemiatilanteessa.

Johtoryhmä on käynyt keskustelua henkilöstön palkitsemista vuoden 2021 osalta ja esittää kunnanhallitukselle, että palkitsemistapana käytetään yhteensä 100 euron arvoista lahjakorttien yhdistelmää paikallisiin yrityksiin. Edun saamisen edellytyksenä olisi työssä oleminen tai palkan saaminen kuuden kuukauden ajalta ja että työntekijä tai viranhaltija on edelleen kunnan palveluksessa.

Valmistelija Vt. hallinto- ja henkilöstöpäällikkö Heidi Huldén

  puh. 044 778 0229, sähköposti: etunimi.sukunimi(a)asikkala.fi

Esittelijä Kunnanjohtaja Ikola-Norrbacka Rinna

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää, että Asikkalan kunnan henkilöstöä huomioidaan vuoden 2021 työsuorituksesta. Huomioiminen toteutetaan paikallisten yritysten lahjakorttiyhdistelmällä, jonka arvo on 100 euroa/työntekijä. Edun saamisen edellytyksenä on, että työntekijä tai viranhaltija on ollut töissä tai saanut palkkaa vähintään 6 kuukautta vuonna 2021 ja palvelussuhde on edelleen voimassa päätöksentekohetkellä 14.2.

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

Merkittiin, että Rinna Ikola-Norrbacka ja Heidi Huldén poistuivat intressijääveinä asian käsittelyn ajaksi.

Sari Kolsi toimi pöytäkirjanpitäjänä asian käsittelyn ajan.