Dynasty tietopalvelu Haku RSS Asikkalan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://asikkalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://asikkalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 23.10.2023/Pykälä 250


Liite 7 Arviointikertomus 2022

 

Arviointikertomus 2022

 

TARKLTK 29.05.2023 § 128 

 

 

Kokouksessa tehdään valmiiksi tarkastuslautakunnan vuoden 2022 arviointikertomus.

 

 

Päätösehdotus Todetaan arviointikertomus valmiiksi vuodelta 2022.  

 

Päätös Todettiin arviointikertomus valmiiksi ja saatetaan se lautakunnan jäsenten sähköisesti allekirjoitettavaksi.

 

 Todettiin, että Elina Vesterinen poistui kokouksesta pykälän käsittelyn yhteydessä liitetiedostoissa olleen palkkaharmonisaatioasian käsittelyn ajaksi.               

 

 

KVALT 12.06.2023 § 24 

 

 

 

 

 

Valmistelija Tarkastuslautakunta 

 

Päätösehdotus Valtuusto merkitsee tarkastuslautakunnan arviointikertomuksen vuodelta 2022 tiedoksi ja pyytää kunnanhallitukselta 13.11.2023 pidettävää valtuuston kokousta varten lausunnon toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

 

KHALL 23.10.2023 § 250  

221/00.03.00/2023  

 

Lausunto toimenpiteistä, joihin tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2022 antaa aihetta:

 

Talousarvion suunnittelua, määrärahojen toteutumisen seurantaa, poikkeamiin reagointia ja niiden analysointia parannetaan uudistamalla talouden suunnittelun ja seurannan prosessi sekä lisäämällä talouden kanssa tekemisissä olevien työntekijöiden ja luottamushenkilöiden osaamista vuoden 2024 aikana. Näillä toimenpiteillä hillitään myös menojen kasvua ja edistetään kuntastrategian tavoitteiden toteuttamista..

 

Toimielinten esittelijät ohjeistetaan vuoden 2024 alusta lukien varaamaan nuorisovaltuustolle mahdollisuus osallistua nuoria koskevien asioiden valmisteluun joko antamalla lausunto tai muulla tavoin mahdollisuuksien mukaan.

 

Konserniyhtiöille asetetaan valtuuston toimesta vuotuiset tavoitteet talousarviossa (toteutettu vuoden 2023 talousarviosta lähtien), konserniohje käydään tytäryhtiöiden hallituksissa läpi ja sen noudattamista tytäryhtiöiden ja kunnan toiminnassa valvotaan konsernipalveluiden toimesta tehostetusti.

 

Päätösten ennakkoarvioinnin ohjeistus valmistuu ja otetaan käyttöön vuoden 2024 alusta alkaen.

 

 

Valmistelija Talousjohtaja Aapo Pispa

 puh. 044 778 0220, sähköposti: etunimi.sukunimi(a)asikkala.fi

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Ikola-Norrbacka Rinna

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää antaa valtuustolle esittelytekstin mukaisen lausunnon toimenpiteistä, joihin tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2022 antaa aihetta.

Tämä pykälä tarkastetaan kokouksessa.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

Tämä pykälä tarkastettiin kokouksessa.