Dynasty tietopalvelu Haku RSS Asikkalan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://asikkalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://asikkalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 05.02.2024/Pykälä 30


Liite 1 2024_02_05 eriävä mielipide

 

Kunnanhallituksen toimivallan delegointipäätös kunnanjohtajalle

 

KHALL 05.02.2024 § 30  

52/00.01.01/2024  

 

Kunnan hallintosäännön § 76 mukaan taloudellisten ja/tai tuotannollisten lomautus- ja irtisanomisperusteiden osalta palvelussuhteiden päättymisestä päättää kunnanhallitus.

 

Hallintosäännön § 48 mukaan toimielin voi siirtää sille hallintosäännössä määrättyä toimivaltaa edelleen alaiselleen viranomaiselle.

 

Asikkalan kunnassa on käyty talouden tasapainottamistoimenpiteisiin liittyen muutosneuvottelut joulu-tammikuussa 2023-2024 tukipalveluissa ja konsernipalveluissa. Neuvottelujen lopputuloksena työnantaja on esittänyt henkilöstöön kohdistuvia irtisanomisia. Irtisanomispäätösten tullessa ajankohtaisiksi on toiminnan sujuvuuden kannalta järkevää, että hallintopäätökset irtisanomisista voidaan kunnanhallituksen sijaan tehdä viranhaltijan toimesta viranhaltijapäätöksellä. Koska tiedossa olevat irtisanomiset kohdistuvat käytyjen neuvottelujen jälkeen kahdelle palvelualueelle, on tarkoituksenmukaista siirtää toimivalta kunnanjohtajalle.

 

 

Valmistelija Hallinto- ja henkilöstöpäällikkö Heidi Huldén

 puh. 044 778 0229, sähköposti: etunimi.sukunimi(a)asikkala.fi

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Ikola-Norrbacka Rinna

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää siirtää toimivaltaansa kunnanjohtajalle siten, että kunnanjohtaja voi päättää taloudellisten ja/tai tuotannollisten irtisanomisperusteiden osalta palvelussuhteiden päättymisestä.

 

Muutettu

päätösehdotus Kunnanhallitus päättää siirtää toimivaltaansa kunnanjohtajalle siten, että kunnanjohtaja voi päättää taloudellisten ja/tai tuotannollisten irtisanomisperusteiden osalta palvelussuhteiden päättymisestä.

 

 Pykälä tarkastetaan kokouksessa.

 

Päätös Muutettu päätösehdotus hyväksyttiin.

Asiaa käsiteltäessä Terttu Mäkinen teki seuraavan muutosehdotuksen, joka raukesi kannattamattomana: "Hallintosäännön 76 pykälän mukaisesti  henkilöstön palvelussuhteen päättymisestä päättää kunnanhallitus. Tätä menettelytapaa ei tule muuttaa. Taloudellisten ja/tai tuotannollisten lomautus- ja irtisanomisperusteiden osalta palvelusuhteiden päättymisestä tai henkilöstön lomauttamisesta päättää kunnanhallitus."

Mäkinen jätti asiasta eriävän mielipiteen, joka on pöytäkirjan liitteenä.