Dynasty tietopalvelu Haku RSS Asikkalan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://asikkalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://asikkalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 24.03.2025/Pykälä 68


Liite 5 2024 Henkilöstökertomus_valmis

 

Henkilöstökertomus 2024

 

KHALL 24.03.2025 § 68  

130/01.00.02/2025  

 

Henkilöstökertomuksen tavoitteena on tukea henkilöstöhallinnon, johdon ja esihenkilöiden työtä sekä antaa päättäjille vuosittainen tilannekatsaus henkilöstöstä. Henkilöstökertomus täydentää tilinpäätöstä ja se liitetään valtuuston tilinpäätöskäsittelyyn. Henkilöstökertomus koostuu henkilöstön määrää, rakennetta, hyvinvointia ja osaamista kuvaavista kokonaisuuksista KT:n suositusten mukaisesti.

 

Henkilöstömäärä jatkoi laskuaan, mikä on ollutkin tavoitteena kahden viime vuoden aikana. Tehtäviä on täytetty ainoastaan harkinnan jälkeen ja ns. luonnollista poistumaa on hyödynnetty, eikä aina esim. eläköitymisen yhteydessä ole rekrytoitu uutta työntekijää tilalle. Henkilöstömäärän kehityksessä näkyy erityisesti kasvatus- ja opetuspalveluiden tehostunut henkilöstömäärän hallinta sekä tukipalveluissa toteutetut säästötoimet ja palvelumitoitusten tarkastelut.

 

Työterveyshuollon siirtyminen lakkautetusta Wellamosta Terveystaloon oli merkittävä muutos vuonna 2024. Työntekijät ovat löytäneet hyvin palvelujen pariin, vaikka toimipistettä ei enää Asikkalassa olekaan. Työterveystoiminnan painopiste on ollut myös yli tavoitteiden jopa yli 70% ennaltaehkäisevässä toiminnassa, mikä osoittaa työterveyden keskittyvän oikeisiin tehtäviin. Työterveyshuoltoon kuuluu kuitenkin edelleen myös sairauksien hoito tietyin rajoittein.

 

Sairauspoissaoloja oli vuonna 2024 edellisvuotta vähemmän ja niitä on määrältään kuntakeskiarvoa vähemmän. Huomionarvoisena nostona mainittakoon, että esihenkilön myöntämien sairauspoissaolojen määrä laski, vaikka esihenkilön luvalla olevien sairauspoissaolopäivien määrä nostettiinkin 7 päivään. Terveystalo on myös antanut positiivista palautetta sairauspoissaolokäytännöistämme ja todennut esihenkilöiden myöntämien sairauspoissaolojen auttavan tehokkaassa resurssien käytössä. Työterveydestä myönnettyjen sairauspoissaolojen yleisimmät syyt olivat edelleenkin tuki- ja liikuntaelinsairaudet sekä mielenterveyden ongelmat. Mielenterveyshaasteisiin otimme syksyllä käyttöön Terveystalon mielen chat&sparri-palvelun, jonka kautta työntekijä saa mielen ammattilaiseen etäyhteyden 24/7.

 

Talouden tasapainotustoimenpiteiden haasteista huolimatta henkilöstö teki taas vuonna 2024 erinomaista työtä ja sopeutui onnistuneesti muutoksiin. Myös kunnan työhyvinvointikyselyn tulokset paranivat aavistuksen edellisestä kyselystä. Kunnanhallitus päättikin  alkuvuodesta 2025 palkita henkilöstön hyvästä vuonna 2024 tehdystä työstä ylimääräisellä Smartum-etuudella.

 

 

Valmistelija Hallinto- ja henkilöstöpäällikkö Heidi Huldén

 puh. 044 778 0229, sähköposti: etunimi.sukunimi(a)asikkala.fi

 

 Hallinnon asiantuntija Iivari Käkelä

 puh. 044 778 0226, sähköposti: etunimi.sukunimi(a)asikkala.fi

 

 Henkilöstökoordinaattori Katariina Pekkola

 puh. 044 778 0150, sähköposti: etunimi.sukunimi(a)asikkala.fi

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Ikola-Norrbacka Rinna

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää merkitä henkilöstökertomuksen tiedoksi ja viedä sen valtuustolle tiedoksi täydentämään tilinpäätöskäsittelyä.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.