RSS-linkki
Kokousasiat:https://asikkalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Hyvinvointilautakunta
Esityslista 03.12.2025/Asianro 6
Hyvinvointilautakunnan erityisavustukset 2025
HYVOLTK 03.12.2025
584/02.05.01.00/2025
Hyvinvointilautakunta on hyväksynyt voimassa olevan avustussäännön kokouksessaan 13.2.2019 §3.
Lautakunnan talousarviossa on vuodelle 2025 varattu paikallisten urheiluseurojen sääntömääräisen toiminnan tukemiseen 24 000 euroa, nuorisotoiminnan tukemiseen 16 000 euroa, kulttuuritoiminnan tukemiseen 12 000 euroa sekä kuntalaisten hyvinvoinnin tukemiseen 8 200 euroa.
Avustussäännön mukaisesti osa liikunta- ja nuorisoavustuksista jaetaan perusavustuksena keväällä ja osa erityisavustuksina syksyllä. Syksyllä erityisavustuksina jaettavaksi on kohdennettu liikuntatoimessa 1300 euroa ja nuorisotoimessa 2 800 euroa. Kulttuuriavustus jaetaan kokonaisuudessaan yleisavustuksena.
Erityisavustus on ollut haettavissa 31.10.25 mennessä ja siitä on ilmoitettu Päijät-Häme-Lehdessä ja kunnan internetsivuilla.
Liikunta
Liikuntatoimen erityisavustus on koulutusavustusta joka myönnetään liikuntajärjestöjen oman koulutustoiminnan järjestämisestä sekä urheilujärjestöjen, -liittojen ym. organisaatioiden järjestämään koulutustoimintaan osallistumisesta.
Avustuksen piiriin katsotaan mm.
- järjestö- ja toimitsijakoulutus
- valmentaja- ja harjoitusohjaajakoulutus
- muu ohjaajakoulutus
- muu seuratoimintaa edistävä koulutustoiminta
Määräaikaan mennessä jätettiin kaksi avustushakemusta.
Hakija | Hyväksytyt menot € | Ehdotus € | Päätös € |
Asikkalan ampumaseura ry | 170 € | 170 € |
|
Asikkalan Taido ry | 150 € | 150 € |
|
Nuoriso
Nuorisotoimen erityisavustusta myönnetään paikallisille nuorisoyhdistyksille, nuorisotoimintaa harjoittaville yhdistyksille ja nuorten toimintaryhmille. Erityisavustus on kohdistettu koulutusavustuksena ohjaajien koulutuksesta aiheutuviin kustannuksiin ja toimitila-avustuksena nuorisotoiminnan järjestämisestä aiheutuneisiin toimitilakustannuksiin.
Määräaikaan mennessä jätettiin seuraavat avustushakemukset.
Koulutusavustus/ Hakija | Anomus € | Hyväksytyt menot € | Ehdotus € | Päätös € |
Asikkala 4H | 960 € | 960 € | 960 € |
|
Aurinkovuoren vartijat ry | 574 € | 574 € | 574 € |
|
Toimitila-avustus/ hakija | Anomus € | Hyväksytys menot € | Ehdotus € | Päätös € |
Asikkalan 4H | 1080 € | 1080 € | 648 € |
|
Aurinkovuoren vartijat ry | 715 € | 715 € | 429 € |
|
Vesivehmaan nuorisoseura ry | 360 € | 360 € | 216 € |
|
Valmistelija Hyvinvointikoordinaattori Marja Koivisto
puh. 044 778 0022, sähköposti etunimi.sukunimi@asikkala.fi
Hyvinvointijohtaja Matti Kettunen puh. 044 778 0247, sähköposti etunimi.sukunimi@asikkala.fi
Esittelijä Hyvinvointijohtaja Kettunen Matti
Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta päättää hyväksyä koulutusmenot 100 % osuudella, yhteensä 1854 €. Toimitila-avustusta myönnetään 60 % hyväksytyistä menoista, ylläolevan taulukon mukaisesti yhteensä 1293 €.
Päätös