RSS-linkki
Kokousasiat:https://asikkalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Valtuusto
Pöytäkirja 15.12.2025/Pykälä 76
Tiedoksiantoasiat
KVALT 15.12.2025 § 76
1755/10.02.02/2021
Valtuusto merkitsee tiedokseen seuraavat esityslistaan kirjatut asiat ja kokouksessa kerrotut asiat:
1. Valtuuston puheenjohtajan muistopuhe ja yhteinen hiljainen hetki edesmenneen valtuutetun Immo Virtasen muistolle.
2. Valtuuston 17.11.2025 pidetyn kokouksen pöytäkirjaan § 64 Ruotsalaisen rantaosayleiskaavan hyväksyminen on tehty hallintolain 51 §:n nojalla korjaus äänestysmenettelyn kirjaamiseen ja poistettu päätöksessä ollut virheellinen viittaus äänestykseen.
3. Hämeenlinnan hallinto-oikeuden 18.11.2025 tekemä päätös valituksesta, joka koskee Tontunniemen ranta-asemakaavan hyväksymistä. Hämeenlinnan hallinto-oikeuden päätös kumota Tontunniemen ranta-asemakaava ei vaikuta kuntaan eikä aiheuta kunnan puolella toimenpiteitä. Kyseessä on Vantaan seurakuntayhtymän yksityinen ranta-asemakaava.
4. Etelä-Suomen aluehallintoviraston 27.11.2025 tekemä päätös Lehmonkärjen väylän määräämisestä julkiseksi kulkuväyläksi.
5. Kuntastrategia etenee tällä hetkellä ryhmien sisäisissä ja ryhmien välisissä keskusteluissa, ja kun luonnosversio näiden keskusteluiden jälkeen saadaan valmiiksi, on tarkoitus järjestää kaikille sidosryhmille mahdollisuus ottaa luonnokseen kantaa. Ja ennen valtuuston kokousta 13.4.2026 on tarkoitus pitää vielä valtuutetuille yhteinen seminaari.
6. Joukkoliikenteen osalta on ollut haasteita erityisesti Urajärven suunnasta kulkevan vuoron kanssa. Asia on tiedostettu ja kunta on reklamoinut ajamattomista vuoroista niin Lahden seudun liikennettä kuin liikennöitsijää. Kunta on edellyttänyt, että sovitut reitit liikennöidään jatkossa sopimuksen mukaisesti.
7. Vääksyn keskustan torialuetta halutaan kehittää ja sitä varten kerätään kaikilta näkemyksiä ja ajatuksia kyselyllä, joka löytyy Asikkalan kunnan nettisivuilta, uutisista www.asikkala.fi/ Vastausaikaa on 9.1.2026 asti.
8. Keskusvaalilautakunta on 3.12.2025 kokouksessaan määrännyt vaalituloksen mukaisesti Hannu Siivosen Vasemmistoliiton valtuustoryhmän toiseksi varavaltuutetuksi ja Päivi Kantolan Kotikunta-yhteislistan valtuustoryhmän toiseksi varavaltuutetuksi valtuuston jäljellä olevaksi toimikaudeksi.
9. ePorti-palautejärjestelmän käyttö Asikkalassa päättyy 31.12.2025. Tilalle tulee Falconyn järjestelmä, joka löytyy samojen sivustojen eli kunnan nettisivujen kautta kuin ePorti. Kunta jatkaa asiasta tiedottamista kuntalaisille.
Päätösehdotus Valtuusto merkitsee tiedokseen esityslistaan kirjatut asiat ja kokouksessa kerrotut asiat.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.