Dynasty tietopalvelu
Asikkalan kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://asikkalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://asikkalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kasvatus- ja opetuslautakunta
Pöytäkirja 23.04.2026/Pykälä 48


Kokousasian teksti

 

Lasten parlamentin kannanotto 26.3.2026

 

KASOPLTK 23.04.2026 § 48  

507/12.00.02/2022  

 

Lasten parlamentti kokoontui ke 26.3.2026 Aurinkovuoren koululla. Oppilaat olivat valmistelleet esitykset MOVE-testeihin, seudullisen kyselyn tuloksiin ja  Asikkalan kunnan strategiaan liittyen. Tilaisuuden alussa KouluPT Sara Borgman kävi kertomassa Asikkalan kunnan MOVE!-polusta.

 

MOVE- testit mittaavat oppilaiden fyysistä kuntoa. Siinä testataan sinun vatsa- ja selkälihasten kuntoa, notkeutta, sitkeyttä (kuinka pitkään jaksat juosta), heittämistä ja loikkaamista.  Testit tehdään kaikissa Suomen kouluissa 5. ja 8 luokan oppilaille.

 

Lasten parlamentti toteaa seuraavaa:

-          MOVE-testejä varten on hyvä harjoitella riittävän varhain.

-          kotitehtäviä tulisi antaa myös liikunnasta ja MOVE-testien liikkeistä.

-          MOVE! testeissä parhaimmin menestyvien luokkien palkitsemista.

 

Koulujen oppilaat vastasivat tammi-helmikuussa seudulliseen kyselyyn. Sen pohjalta kouluille nousi kaksi selkeää kehittämisen kohdetta ”Tulen mielelläni kouluun” ja ”Voin työskennellä rauhassa.

 

-          Lasten parlamenttiin osallistujat tutustuivat siihen, miten oppilaiden kokemukset vaihtelevat vuosiluokilla 1-2, 3-6 ja 7-9. Kokemus ”Tulen mielelläni kouluun” heikkenee, mitä vanhemmaksi oppilaat tulevat. Lasten parlamenttiin osallistuvat korostavat riittävän unen merkitystä. Oppilaiden tulee saada myönteinen kokemus ryhmään kuulumisesta ja siitä, että kaikilla oppilailla on kavereita. Syitä siihen, miksi joku oppilas ei tule mielellään kouluun on aina hyvä selvittää.

-          Kaikissa kouluissa työrauhan rakentaminen ja ylläpitäminen on tärkeää. Oppilaita tulee muistuttaa siitä, että jokaisen oppilaan tulee keskittyä omaan tekemiseensä. Emme voi hyväksyä sellaista käytöstä, jossa joku tai jotkut oppilaat häiritsevät. Opettajilla on käytössä monia keinoja työrauhan ylläpitämiseksi. Myös oppilailta vaaditaan rohkeutta siihen, ettei häiritsevään käytökseen lähdetä mukaan. Opetusryhmien hajottaminen on viimeinen toimi isommissa kouluissa. Kun ulkovälitunnilla liikkuu ahkerasti, jaksaa tunnilla keskittyä paremmin.

 

Asikkalan kunnan strategiasta Lasten parlamentti haluaa lausua seuraavaa:

-          Oppilaiden kuljetusjärjestelyt aamulla kouluun ja takaisin kotiin tulee suunnitella niin, että koulumatkaan käytetty aika olisi mahdollisimman lyhyt. Turvallisuutta lisää kuljettajien asiallinen käytös. Näin ei ole aina ollut.

-          Kulttuuritarjontaa tulee vahvistaa retkillä ja vierailuilla niin lähialueelle, mutta myös keskeisiin kohteisiin Asikkalassa ja Lahdessa. Teatteriretkiä toivotaan enemmän. Retket ovat usein mahdollisia Vesivehmaan koululle vain, jos kuljetukset saadaan järjestettyä.

-          Liikkuva Asikkalaa edistetään kouluissa pitkillä välitunneilla. Pihavälineitä ja mahdollisuutta ohjattuihin sisävälitunteihin toivotaan. Välituntien tulisi mahdollistaa asioita kieltojen sijaan. Parlamenttiin osallistujat toivovat tietyille vuosiluokille liikuntatunteja lisää. Liikuntatunnin sisältö voisi olla enemmän hyvinvointiteemaan painottuvat oppitunti, jolle ei luoda arviointikriteerejä.

 

Parlamenttiin osallistujat kokevat hyvänä ajatuksena oppilaille suunnatusta määrärahasta, joiden käytöstä oppilaan itse päättävät.

 

 

Valmistelija Petri Haapanen, petri.haapanen(a)asikkala.fi

 

Esittelijä Hyvinvointijohtaja Kettunen Matti

 

Päätösehdotus Lautakunta toteaa Lasten parlamentin kannanoton ja huomioi esille nostetut asiat toiminnan kehittämisessä.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.