Dynasty tietopalvelu
Asikkalan kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://asikkalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://asikkalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Esityslista 13.10.2026/Asianro 14


Liitteet
Numero Otsikko
Liite 11 Liite 11Kunnan vesihuoltosuunnitelma 13.10.2026
(pdf 6.25 mb)

Kokousasian teksti

 

Vesihuoltosuunnitelma 2026-2036

 

TEKNLTK 27.05.2026 § 34 

 

 

Vesihuoltolain (119/2001) uudistus tuli voimaan 1.1.2026. Uudistetun vesihuoltolain 5 a §:n mukaisesti kunnan tulee laatia alueelleen vesihuoltosuunnitelma viimeistään 31.12.2027 mennessä. Vesihuoltosuunnitelma on kunnan strateginen asiakirja, jossa määritellään vesihuollon pitkän aikavälin tavoitteet, kehittämistarpeet ja toimenpiteet.

Asikkalan kunnan aikaisempi vesihuollon kehittämissuunnitelma on hyväksytty vuosille 2017–2025. Nyt laadittu Asikkalan vesihuoltosuunnitelman päivitys 2026–2036 perustuu uuden vesihuoltolain vaatimuksiin sekä aiempaan kehittämissuunnitelmaan.
 

Suunnitelmassa esitetään alustavasti vesihuollon toiminta-alueiden tarkistamista ja supistamista alueilla, joilla ei ole toteutunutta tai suunniteltua yhdyskuntakehitystä eikä rakennettuja verkostoja. Lisäksi suunnitelmassa esitetään toiminta-alueiden laajentamisen tarkastelua alueilla, joilla vesihuoltoverkosto on jo rakennettu tai verkoston läheisyydessä on olemassa olevaa asutusta.

 

Vesihuoltosuunnitelman tavoitteena on turvata laadukkaat, toimintavarmat ja taloudellisesti kestävät vesihuoltopalvelut Asikkalan kunnassa pitkällä aikavälillä sekä tukea kunnan maankäytön suunnittelua ja yhdyskuntakehitystä.

 

 

Valmistelija Paikkatietoasiantuntija Kalle Vaimala,
puh. 044 778 0294, sähköposti: etunimi.sukunimi@asikkala.fi

 

Esittelijä Elinvoimajohtaja Parviainen Tarja

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää:

  1. asettaa Asikkalan kunnan vesihuoltosuunnitelmaluonnoksen 2026-2036 nähtäville lausuntojen ja mielipiteiden antamista varten,
  2. pyytää suunnitelmasta lausunnot Kaakkois-Suomen elinvoimakeskukselta, kunnan ympäristönsuojelu- ja terveydensuojeluviranomaisilta, Päijät-Hämeen pelastuslaitokselta, naapurikunnilta, Lahti Aqua Oy:ltä sekä Aurinkovuoren Vesi Oy:ltä,
  3. , että suunnitelma pidetään julkisesti nähtävillä 1.6.-3.7.2026 kunnan verkkosivuilla ja kunnanvirastolla.

 

Asian käsittely kokouksessa

 

Esittelijä lisäsi päätösehdotuksensa viimeiseksi kohdaksi

 

4. antaa valtuudet mahdollisten teknisten korjausten tekemiseen sekä lähteiden lisäämiseen Vesihuoltosuunnitelmaluonnokseen ennen sen lausuntokierrokselle asettamista.

 

 

Päätös Tekninen lautakunta päätti:

 

  1. asettaa Asikkalan kunnan vesihuoltosuunnitelmaluonnoksen 2026-2036 nähtäville lausuntojen ja mielipiteiden antamista varten,
  2. pyytää suunnitelmasta lausunnot Kaakkois-Suomen elinvoimakeskukselta, kunnan ympäristönsuojelu- ja terveydensuojeluviranomaisilta, Päijät-Hämeen pelastuslaitokselta, naapurikunnilta, Lahti Aqua Oy:ltä sekä Aurinkovuoren Vesi Oy:ltä,
  3. , että suunnitelma pidetään julkisesti nähtävillä 1.6.-3.7.2026 kunnan verkkosivuilla ja kunnanvirastolla,
  4. antaa valtuudet mahdollisten teknisten korjausten tekemiseen sekä lähteiden lisäämiseen Vesihuoltosuunnitelmaluonnokseen ennen sen lausuntokierrokselle asettamista.

 

 Merkittiin pöytäkirjaan, että Heikki Vahto ilmoitti olevansa esteellinen (yhteistöjäävi) ja poistui kokouksesta ennen asian käsittelyä klo 17.12 palaamatta enää kokoukseen.

 

TEKNLTK 13.10.2026    

285/14.05.00/2026  

 

Asikkalan kunnan tekninen lautakunta päätti kokouksessaan 27.5.2026 asettaa Vesihuoltosuunnitelman 2026-2036 julkisesti nähtäväksi ajalle 1.6.-3.7.2026. Lausuntokierroksella suunnitelmasta saatiin kahdeksan lausuntoa (lausunnot esityslistan liitteenä).

 

Vesihuoltosuunnitelmaan on saatujen lausuntojen pohjalta tehty seuraavat keskeiset muutokset ja täydennykset:

-          Kirjattu suunnitelmaan viranomaisvastuut.

-          Suunnitelmaan on kuvattu kunnan, Aurinkovuoren Vesi Oy:n, Lahti Aqua Oy:n ja valvontaviranomaisten roolitus.

-          Tarkennettu maakunnallinen ja naapurikuntien yhteistyö sekä yhteys maankäyttöön.

-          Suunnitelmaan on kirjattu Kalkkisten puhdistamoon ja Siltatien imeytyskenttään liiityvät ratkaisut sekä teollisuusjätevesisopimusten tarvekartoitus.

-          Vesihuoltosuunnitelmaan on kartta-aineistot päivitetty toiminta-alueita koskevien esitysten mukaiseksi.

 

 

Valmistelija Paikkatietoasiantuntija Kalle Vaimala

 puh. 044 778 0294, sähköposti: etunimi.sukunimi(a)asikkala.fi

 

 Elinvoimajohtaja Tarja Parviainen

 puh. 044 778 0043, sähköposti: etunimi.sukunimi(a)asikkala.fi

 

Esittelijä Elinvoimajohtaja Parviainen Tarja

 

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää:

 

1. asettaa lausuntokierroksen perusteella muokatun Asikkalan kunnan vesihuoltosuunnitelmaluonnoksen 2026-2036 uudelleen nähtäville lausuntojen ja mielipiteiden antamista varten,

2. pyytää suunnitelmasta lausunnot Kaakkois-Suomen elinvoimakeskukselta, kunnan ympäristönsuojelu- ja terveydensuojeluviranomaisilta, Päijät-Hämeen pelastuslaitokselta, naapurikunnilta, Lahti Aqua Oy:ltä sekä Aurinkovuoren Vesi Oy:ltä, että

3. suunnitelma pidetään julkisesti nähtävillä 19.10.-15.11.2026 kunnan verkkosivuilla ja kunnanvirastolla,

4. antaa valtuudet mahdollisten teknisten korjausten tekemiseen ennen suunnitelman uudelleen lausuntokierrokselle asettamista.

Päätös