RSS-linkki
Kokousasiat:https://asikkalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Ympäristölautakunta
Pöytäkirja 06.10.2026/Pykälä 108
Oikaisuvaatimus rakennustarkastajan viranhaltijapäätökseen § 6/2026
YMPLTK 06.10.2026 § 108
319/10.03.00/2024
**************, ***************** ja ************ ovat lähettäneet oikaisuvaatimuksen liittyen rakennustarkastaja Miia Teiskan viranhaltijapäätökseen 6 §/2026, 19.8.2026. Viranhaltijapäätös oli seuraava: ”Tehdyn tarkastuksen, keskiviikkona 19.8.2026, perusteella
päätän, että Mularinrannan 16-420-1-41, rantamökki/sauna
vastaa rakennuslupaa vuodelta 1961 (61-0022-R)
ja sitä on pidetty kunnossa rakentamislain 140 §:n mukaisesti.
Kantovedellisen saunan jätevesien käsittely on toteutettu
toistaiseksi tilapäisesti ja on haja-asutusalueen
jätevesilainsäädäännön ja kunnan ympäristönsuojelumääräysten
mukainen. Jätevesien käsittelyä valvoo kunnan
ympäristönsuojelu. Rakennusvalvonnalla ei ole tarvetta kieltää
saunan käyttöä. Saunan ympäristöä ei ole muokattu
tarpeettomasti, rantapuustoa on jätetty suhteellisen riittävästi eikä
saunasta arvioida aiheutuvan erityistä maisemahaittaa, joka vaatisi
maisematyölupaa. Tarkastuksen perusteella ei ole aihetta
jatkotoimenpiteisiin.”
Vaatijat vaativat oikaisuvaatimuksessaan, että viranhaltijapäätös 6 §/2026 tulee kumota, rakennus olisi asetettava väliaikaiseen käyttökieltoon ja vaativat, että saunan rakenteet tulee purkaa. Vaativat, että olisi valvottava, ettei saunaa rakenneta tulevaisuudessakaan. Kivipenger vaaditaan purettavaksi ja ranta-alue ennallistettavaksi. Heidän perustelunsa löytyvät liitteen oikaisuvaatimuskirjeestä.
Toimenpideluvan (24-0100-T) hakemisen jälkeen Maankäyttö- ja rakentamislaki on korvattu Rakentamislailla (751/2023). Toimenpidelupia ei enää rakentamislain mukaisesti myönnetä. Rakentamislain 751/2023 140 §:n mukaisesti rakennus on pidettävä kunnossa. Rakentamislain 42 §:n mukaan ******* saunassa ei ole kyse uudesta rakennuksesta eikä käyttötarkoituksen muutoksesta. Rakennus on on ollut rantamökki/sauna kiistattomasti vuonna 1961 myönnetyn rakennusluvan (61-0022-R) mukaisesti ja siinä on ollut tulisija. Rantasaunan, alle 30 m2:n, voi nykyisin rakentaa ilman rakentamislupaa ja siksi myöskään uuden kiukaan/hormin
laitto ja kantovesien käsittelyn ei tässä tapauksessa katsota edellyttävän uutta rakentamislupaa (tapauskohtainen arviointi). Kohteessa on ollut vastavaana työnjohtajana rakennustekniikan insinööri ************, joka on osaltaan varmistanut palomääräysten täyttämisen. Lisäksi puhelimitse annetussa tiedonannossa 19.8.2026 ************ kertoi, että kantovedellisen saunan harmaiden vesien käsittely on toistaiseksi
väliaikainen niin, että vähäiset pesuvedet on kerätty tiiviiseen
astiaan, josta ne on edelleen saunomisen päätteeksi pumpattu yli
10-20 m päähän rantaviivasta (siksi saunan terassilla oli
tarkastushetkellä aggregaatti). ************ on ollut asiasta
yhteydessä Asikkalan kunnan ympäristönsuojelutarkastajiin ja
asiasta on sovittu niin, että järjestely on tilapäinen, kunnes pesuvesien käsittelyyn on asennettu uusi järjestelmä. Tätä järjestelmää varten maata on rannassa jouduttu hieman muokkaamaan, rantaan tulee myös matala terassi, säädetyn etäisyydelle rajasta (4 m) ja rantaviivasta (10 m).
Vaatijat ovat esittäneet lisäselvityksessään 14.9.2026, että rakennustarkastaja Miia Teiska olisi esteellinen valmistelemaan ja esittelemään heidän vaatimuksensa.Vaatijoille huomautetaan, että oikeuskäytännön mukaan epäluottamus virkamieheen tai viranomaisen toimintaan ei vielä perusta esteellisyyttä hallintolain 434/2003 28 §:n mukaisesti. Myöskään virkamiehen tavanomainen asiakkuussuhde asianosaiseen ei perusta esteellisyyttä. Oikeuskäytännössä on yleensä katsottu, että oikaisu- tai korjaamisvaatimuksen aiheuttama uudelleenkäsittely ei aiheuta esteellisyyttä.
Vaatijoille on viranhaltijapäätöksessä esitetty, että Hämeenlinnan hallinto-oikeus (2.6.2026, Dnro 2130/03.04.04.04.16/2024) kumosi päätöksessään ympäristölautakunnan ja lupatarkastajan päätökset ja hylkäsi
************* toimenpidelupapäätöksen (24-0100-T).
Perusteluna oli (s.5/8), että Maankäyttö- ja rakennuslain 131 §:n
(41/2014) 1 momentin 1 kohdan mukaan rakennuslupahakemukseen on liitettävä selvitys siitä, että hakija hallitsee rakennuspaikkaa. Koska ****** ei hallitse yksin rakennuspaikkaa eikä hankkeelle ole ollut myöskään yhteistä maa-aluetta hallinnoivan osakaskunnan suostumusta,
edellytyksiä rakennusluvan myöntämiselle ei ole ollut. Hallinto-oikeus ei ratkaissut päätöksellään, että voiko rakennusta käyttää saunana. Hallinto-oikeuden ratkaisussa perustellaan, ettei se tutki rakenteiden poistamista olemassa olevasta rakennuksesta (s.4/8). Koska rakentamislupaa ei tarvita nykylainsäädännön mukaan rakennusluvan mukaiselle rantamökille/saunalle, ei ole myöskään tarvetta liittää valtakirjoja yhteisen maa-alueen osakaskunnalta. Näin ollen viranhaltijapäätös ei ole ristiriidassa hallinto-oikeuden tekemän päätöksen kanssa.
Maaoikeus on tuomiossaan (24/393, 29.5.2024 M 23/337, liite 14) todennut, että ********* on oikeus rakennuksen käyttämiseen ja
kunnossapitoon.
Rakennustarkastajalle ei ole delegoitu rakentamislain 751/2023 luvun 14 mukaisia pakkokeinoja eikä saunan käyttökielto ole tarpeen. Perusteluna on rakentamislain 146 §, jonka mukaisesta rakennustyön keskeyttämisestä ei ole kyse asiassa, jossa on voimassa oleva rakennuslupa (61-0022-R).
Valmistelija Rakennustarkastaja Miia Teiska
puh. 044 778 0948, sähköposti: etunimi.sukunimi(a)asikkala.fi
Esittelijä Rakennustarkastaja Teiska Miia
Päätösehdotus Ympäristölautakunta päättää hylätä oikaisuvaatimuksen. Perusteluna esitetään, ettei ole syytä muuttaa viranhaltijapäätöstä 6 §/2026, joka on laadittu 19.8.2026 ja sallii siten olemassa olevan rantamökin käyttämisen saunana, kuten alkuperäisessä vuoden 1961 rakennuslupapäätöksessä on esitetty. Rakennusta on suotavaa pitää kunnossa.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.