RSS-linkki
Kokousasiat:https://asikkalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 14.09.2026/Pykälä 201
Vastaus hallintokantelua koskevaan selvityspyyntöön
KHALL 14.09.2026 § 201
169/10.03.01.01/2025
Lupa- ja valvontavirasto on 20.7.2026 lähettänyt selvityspyynnön hallintokantelun johdosta, joka koskee Asikkalan kunnan teknisen palvelualueen toimintaa. Kuntalain 10 § 2 momentin mukaan Lupa- ja valvontavirasto voi kantelun johdosta tutkia, onko kunta toiminut voimassa olevien lakien mukaan.
Selvityspyynnössään Lupa- ja valvontavirasto pyytää kuntaa hankkimaan kantelussa mainittujen osapuolten kirjalliset selvitykset ja antamaan selvtyksensä asiassa 21.9.2026 mennessä viitteellä LVV-U/68125/2026.
Selvitystä pyydetään kantelijan kirjoituksessaan esiin tuomista seikoista, erityisesti seuraavista:
- kyseisen rakennushankkeen käsittely
- esteellisyys
- tietopyynnön käsittely
- muut kantelussa mainitut asiat
Teknisen palvelualueen viranhaltijat ovat yhteistyössä talousjohtajan kanssa laatineet selvityksen, joka on asiakohdan liitteenä.
Valmistelija Tekninen johtaja Aki Tiihonen
puh. 044 778 0893, sähköposti: etunimi.sukunimi(a)asikkala.fi
Talousjohtaja Aapo Pispa
puh. 044 778 0220, sähköposti: etunimi.sukunimi(a)asikkala.fi
Esittelijä Kunnanjohtaja Ikola-Norrbacka Rinna
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää hyväksyä liitteenä olevan selvityksen ja antaa sen vastaukseksi hallintokantelua koskevaan selvityspyyntöön.
Asian käsittely
kokouksessa Keskustelun aikana kunnanjohtaja teki seuraavan muutetun päätösehdotuksen:
Kunnanhallitus päättää hyväksyä liitteenä olevan selvityksen muutettuna siten, että selvityksestä poistetaan viidennen sivun toinen kappale: "Henkilön nimi on tällä asiantuntijana riitatapauksessa, joka on Aurinkovuoren Vesi Oy:tä vastaan nostettu, joka on hyvä huomioida asiaa tarkasteltaessa." ja antaa sen vastaukseksi hallintokantelua koskevaan selvityspyyntöön.
Päätös Muutettu päätösehdotus hyväksyttiin.