Dynasty tietopalvelu
Asikkalan kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://asikkalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://asikkalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 14.09.2026/Pykälä 197


Kokousasian teksti

 

Hyvinvointikoordinaattorin viran perustaminen

 

KHALL 14.09.2026 § 197  

413/01.01.00/2026  

 

Hyvinvointikoordinaattorin tehtävä on tällä hetkellä järjestetty työsopimussuhteisena toimena. Viime vuosina toimen tehtäväkenttä on kuitenkin kehittynyt ja laajentunut siten, että tehtävään sisältyy nykyisin merkittävää päätösvalmistelua ja viranomaisyhteistyötä. Hyvinvointikoordinaattori toimii esimerkiksi kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen (HYTE) poikkihallinnollisena asiantuntijana sekä yhteensovittaa, kehittää ja koordinoi kunnan hyvinvointityötä yhteistyössä eri toimialojen, hyvinvointialueen, järjestöjen ja muiden yhteistyökumppaneiden kanssa.

Lisäksi kasvatus- ja opetuspalveluissa toteutettavien muutosten myötä on kaavailtu, että jatkossa hyvinvointikoordinaattori toimisi hyvinvointijohtajan sijaisena. Toimessa oleva hyvinvointikoordinaattori osallistuu tälläkin hetkellä merkittävävissä määrin hyvinvointilautakunnan asioiden valmisteluun, mutta viran ja hallintosääntömuutosten myötä hyvinvointikoordinaattori voisi toimia myös lautakunnan varaesittelijänä.

 

Tehtävään kuuluvien kasvaneiden vastuiden ja hyvinvointijohtajan varahenkilönä tarvittavan toimivallan vuoksi on tarkoituksenmukaista muuttaa hyvinvointikoordinaattorin toimi viraksi. Muutoksella selkeytetään tehtävän asemaa hyvinvointipalveluiden organisaatiossa sekä varmistetaan tehtävän hoitamisen edellyttämä toimivalta myös hyvinvointijohtajan sijaisuustilanteissa.

 

Muutos työsuhteisesta toimesta virkatehtävään toteutettaisiin 28.9.2026 alkaen, jolloin myös päivitetty hallintosääntö astuu voimaan, mikäli valtuusto sen syyskuun kokouksessaan hyväksyy.

 

Hallintosääntöön on suunniteltu kirjattavaksi hyvinvointikoordinaattorille seuraavat tehtävät ja vastuualueet:              

 

Hyvinvointikoordinaattori:
 

  1. vastaa lakisääteisten hyvinvointikertomusten, hyvinvointisuunnitelmien ja vuosittaisten hyvinvointiraporttien valmistelusta;

 

  1. seuraa hyvinvointia koskevaa tietoa ja analysoi ja raportoi siitä päätöksenteon tueksi;

 

  1. koordinoi kunnan poikkihallinnollista hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen yhteistyötä;

 

  1. valmistelee hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen liittyvät ennakkovaikutusten arvioinnit ja edistää niiden hyödyntämistä päätöksenteossa;

 

  1. tukee ja ohjaa muita palvelualueita hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen liittyvissä tehtävissä;

 

  1. valmistelee hyvinvointilautakunnan asioita ja toimii lautakunnan varaesittelijänä; sekä

 

  1. sijaistaa hyvinvointijohtajaa tämän poissa ollessa.

     

Valmistelija Hyvinvointijohtaja Matti Kettunen

 puh. 044 778 0247, sähköposti: etunimi.sukunimi(a)asikkala.fi

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Ikola-Norrbacka Rinna

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää perustaa hyvinvointikoordinaattorin viran 28.9.2026 alkaen.

 

Asian käsittely

kokouksessa Keskustelun aikana kunnanjohtaja teki seuraavan muutetun päätösehdotuksen: 

 

 Kunnanhallitus päättää perustaa hyvinvointikoordinaattorin viran 28.9.2026 alkaen, mikäli valtuusto hyväksyy hallintosäännön päivityksen syyskuun kokouksessaan.

 

Päätös Muutettu päätösehdotus hyväksyttiin.