Dynasty tietopalvelu
Asikkalan kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://asikkalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://asikkalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kaavoitusjaosto
Pöytäkirja 15.09.2026/Pykälä 25



Kokousasian teksti

 

Ahtolanrannan asemakaavan muutoksen A-122 vireille asettaminen ja luonnosvaiheen käsittely

 

KAAVJA 15.09.2026 § 25  

403/10.02.03/2026  

 

Kiinteistönomistaja esittää yhdessä kaavakonsulttinsa kanssa Asikkalan kunnalle, että kunta käynnistää Ahtolanrannan asemakaavan muutoksen A-122 laatimisen sekä asemakaavan muutoksen vireillepanon yhteydessä valmisteluvaiheen kuulemisen hyväksymällä osallistumis- ja arviointisuunnitelman sekä luonnosvaiheen asiakirjat, ja asettaa ne julkisesti nähtäville. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on nähtävillä koko kaavaprosessin ajan.

 

Asemakaavan muutos koskee kiinteistöä 16-403-6-3 UUS-VÄINÖLÄ, jonka pinta-ala on 0.26 ha. Muutosalue sijaitsee Vesijärven rannalla Vääksyn taajamassa.

 

Asemakaavan muutoksen tavoitteena on muuttaa voimassa olevan asemakaavan mukainen puistoalue (VP) asuinpientalojen korttelialueeksi (AO II, e=0.10) Muutos mahdollistaa tilan hyödyntämisen vakituiseen asumiseen.

 

Alueelle on tehty luontoselvitys ja arkeologinen maastotarkastus.

 

Asemakaavan muutos kuulutetaan vireille ja samalla käynnistetään osallisten kuuleminen ja pyydetään viranomaislausunnot. Osallisille lähetetään kuulemiskirjeet.

 

 

Asemakaavan muutoksen asiakirjat:

-          Asemakaavan muutoksen selostus ja osallistumis- ja arviointisuunnitelma

-          Asemakaavan muutoksen kartta

-          Luontoselvitys

-          Arkeologinen maastotarkastusraportti

-          Tonttisuunnitelma

 

Asemakaavan muutoksen luonnosvaiheen asiakirjat asetetaan nähtäville AKL 62 § ja MRA 30 § mukaisesti.

 

 

Valmistelija Kaavoituspäällikkö Kimmo Sutinen

 p. 044 778 0270, sähköposti: etunimi.sukunimi@asikkala.fi

 

Esittelijä Kaavoituspäällikkö Sutinen Kimmo

 

Päätösehdotus Kaavoitusjaosto päättää esittää kunnanhallitukselle, että se hyväksyy Ahtolanrannan asemakaavan muutoksen A-122 luonnosvaiheen asiakirjat, ja asettaa ne nähtäville AKL 62 § ja MRA 30 § mukaisesti, ja pyytää osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa luetelluilta osallisilta viranomaisilta lausunnot.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.