Dynasty tietopalvelu Haku RSS Asikkalan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://asikkalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://asikkalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Valtuusto
Pöytäkirja 18.03.2024/Pykälä 8



 

Velhon ranta-asemakaava, hyväksymisvaihe

 

KHALL 16.08.2021 § 235 

 

 

Kiinteistönomistaja esittää yhdessä kaavakonsulttinsa kanssa Asikkalan kunnalle, että kunta hyväksyy Velhon ranta-asemakaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelman, kaavaluonnoksen asiakirjoineen ja asettaa ne julkisesti nähtäville.

 

Ranta-asemakaava laaditaan osalle tilaa Hyökynmaa (16-413-4-120) sekä siitä myydylle määräalalle, josta muodostuu tila 16-413-4-138. Kaavoitettava alue on noin 0,8 ha. Alueella on voimassa Päijänteen ranta-alueiden osayleiskaava, jossa kiinteistölle on osoitettu yksi omarantainen loma-asunnon rakennuspaikka. Alue sijaitsee Kanavankulmantien läheisyydessä n. 700 metriä pohjoiseen Kalkkisten kanavasta. Yleiskaavan mukainen uusi loma-asunnon rakennuspaikka on tarkoitus siirtää noin 30-40 metriä itään aurinkoisuuden ja rannan käytettävyyden kannalta paremmalle alueelle. Siirto nojautuu kiinteistökauppaan, jolla tila Hyökynmaa 4:120 jaetaan kahdeksi eri tilaksi.

 

 

Valmistelija Kaavoituspäällikkö Heikki Manninen, p. 044 778 0270, heikki.manninen(at)asikkala.fi

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Ikola-Norrbacka Rinna

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää 1) hyväksyä Velhon ranta-asemakaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelman sekä luonnosvaiheen asiakirjat, ja asettaa ne nähtäville MRL 62 §:n ja MRA 30 §:n mukaisesti; 2) pyytää tekniseltä lautakunnalta, ympäristölautakunnalta sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelman mukaisilta osallisilta viranomaisilta lausunnot luonnosvaiheen asiakirjoista.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

 

KHALL 02.10.2023 § 233 

 

 

Kiinteistönomistaja esittää yhdessä kaavakonsulttinsa kanssa Asikkalan kunnalle, että kunta hyväksyy Velhon ranta-asemakaavan ehdotusvaiheen asiakirjat ja asettaa ne julkisesti nähtäville.

 

Ranta-asemakaava laaditaan osalle tilaa Hyökynmaa (16-413-4-120) sekä siitä myydylle määräalalle, josta muodostuu tila 16-413-4-138. Kaavoitettava alue on noin 0,8 ha. Alueella on voimassa Päijänteen ranta-alueiden osayleiskaava, jossa kiinteistölle on osoitettu yksi omarantainen loma-asunnon rakennuspaikka. Alue sijaitsee Kanavankulmantien läheisyydessä n. 700 metriä pohjoiseen Kalkkisten kanavasta. Yleiskaavan mukainen uusi loma-asunnon rakennuspaikka on tarkoitus siirtää noin 30-40 metriä itään aurinkoisuuden ja rannan käytettävyyden kannalta paremmalle alueelle. Siirto nojautuu kiinteistökauppaan, jolla tila Hyökynmaa 4:120 jaetaan kahdeksi eri tilaksi.

 

Kaavaluonnos oli nähtävillä 25.8.-1.10.2021 ja siihen saatiin 7 lausuntoa ja 1 mielipide.

Lausunnot ja mielipide, sekä vastineet niihin ovat liitteenä.

Kaavaselostusta täydennettiin tarpeellisilta osin mielipiteessä esitettyjen näkökohtien perusteella, mutta kaavan sisältöä ei ole muutettu.

 

 

Valmistelija Kaavoituspäällikkö Kimmo Sutinen

 puh. 044 778 0270, sähköposti: etunimi.sukunimi(a)asikkala.fi

 

Esittelijä Talousjohtaja Pispa Aapo

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää hyväksyä Velhon ranta-asemakaavaehdotuksen asiakirjat ja asettaa ne nähtäville MRL 65 § ja MRA 27 § mukaisesti ja pyytää tekniseltä lautakunnalta, ympäristölautakunnalta sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelman mukaisilta osallisilta viranomaisilta lausunnot ehdotusvaiheen asiakirjoista. Mikäli lausunnot ja mahdolliset muistutukset eivät aiheuta asiakirjojen muuttamista, kunnanhallitus tekee kunnanvaltuustolle seuraavan ehdotuksen: Kunnanvaltuusto päättää hyväksyä Velhon ranta-asemakaavaehdotuksen asiakirjat, ja asettaa ne julkisesti nähtäville MRL 65 § ja MRA 27 § mukaisesti.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

 

KHALL 23.10.2023 § 258 

 

 

KHALL hyväksyi Velhon ranta-asemakaavaehdotuksen asiakirjat kokouksessaan 2.10.2023 § 233.

Liiteaineistossa oli turhaan mukana vanhentunut luontoselvitys. Myös päivitetty luontoselvitys oli aineistossa kuitenkin mukana.

Lisäksi luonnosvaiheen kuulemisessa saadut lausunnot ja mielipide puuttuivat liiteaineistosta.

Vanhentunut luontoselvitys on poistettu ja luonnosvaiheen lausunnot ja mielipide on lisätty liiteaineistoon.

 

 

 

Valmistelija Kaavoituspäällikkö Kimmo Sutinen

 puh. 044 778 0270, sähköposti: etunimi.sukunimi(a)asikkala.fi

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Ikola-Norrbacka Rinna

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää hyväksyä Velhon ranta-asemakaavaehdotuksen asiakirjat ja asettaa ne nähtäville MRL 65 § ja MRA 27 § mukaisesti ja pyytää tekniseltä lautakunnalta, ympäristölautakunnalta sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelman mukaisilta osallisilta viranomaisilta lausunnot ehdotusvaiheen asiakirjoista. Mikäli lausunnot ja mahdolliset muistutukset eivät aiheuta asiakirjojen muuttamista, kunnanhallitus tekee kunnanvaltuustolle seuraavan ehdotuksen: Kunnanvaltuusto päättää hyväksyä Velhon ranta-asemakaavaehdotuksen asiakirjat, ja asettaa ne julkisesti nähtäville. Tämä päätös kumoaa KHALL 2.10.2023 § 233 mukaisen päätöksen jonka liiteaineisto oli puutteellinen ja osin virheellinen.

Tämä pykälä tarkastetaan kokouksessa.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

Tämä pykälä tarkastettiin kokouskessa.

 

 

KHALL 11.03.2024 § 54 

 

 

Velhon ranta-asemakaavaehdotuksen asiakirjat olivat nähtävillä 9.10.-1.12.2023. Kaavaehdotukseen jätettiin 7 lausuntoa ja 3 muistutusta. Ne, ja vastineet niihin ovat liiteaineistossa.

 

Kaavaratkaisu ei ole olennaisesti muuttunut. Selostukseen ja OAS:iin on tehty lausuntojen ja muistuttusten perusteella teknisluonteisia korjauksia:

-          Kaavaselostuksen kartta-aineistoa on päivitetty

-          Oasin ja kaavaselostuksen kirjoitusvirheitä on korjattu.

-          Kaavan vireille tuloa koskevat päätökset on täsmennetty kaavaselostukseen.

 

Korjaukset ovat siinä määrin vähäisiä, että ne eivät aiheuta kaavaehdotuksen uutta nähtäville asettamista. Muistutukset eivät aiheuta kaavaratkaisun muuttamista. Vastineet muistutuksiin ovat liiteaineistossa.

 

 

Valmistelija Kaavoituspäällikkä Kimmo Sutinen

 p.0447780270, sähköposti: etunimi.sukunimi@asikkala.fi

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Ikola-Norrbacka Rinna

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää hyväksyä Velhon ranta-asemakaavan asiakirjat, ja tekee kunnanvaltuustolle seuraavan ehdotuksen: Kunnanvaltuusto päättää hyväksyä Velhon ranta-asemakaavan asiakirjat ja asettaa ne julkisesti nähtäville.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

 

KVALT 18.03.2024 § 8  

1576/10.02.03/2021  

 

 

Valmistelija Kaavoituspäällikkö Kimmo Sutinen

 p. 0447780270, sähköposti: etunimi.sukunimi@asikkala.fi

  

 

Päätösehdotus Kunnanvaltuusto päättää hyväksyä Velhon ranta-asemakaavan asiakirjat ja asettaa ne julkisesti nähtäville.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.