Dynasty tietopalvelu
Asikkalan kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://asikkalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://asikkalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kasvatus- ja opetuslautakunta
Esityslista 15.05.2025/Asianro 7



Kokousasian teksti

 

Kasvatus- ja opetuspalveluiden toimintakertomus v. 2021-2024

 

KASOPLTK 24.04.2025 § 48 

 

 

Toimintaa ohjaavat arvot

 

Yhdessä

 

Osallistamme kuntalaiset ja paikalliset toimijat mukaan kunnan kehittämiseen ja päätöksentekoon. Toimimme yhdessä muiden kuntien ja maakunnan kanssa. Teemme kunnassa hallintorajat ylittävää työtä. Luottamushenkilöt ja työntekijät toimivat yhdessä Asikkalan parhaaksi.

 

Ennakoiden

 

Verkostoidumme kehittämistyössä ja palvelutoiminnassa. Johdamme kuntaa pitkäjänteisesti ja valmistelemme päätöksemme perusteellisesti. Toimimme kustannustehokkaasti ja taloudellisesti kestävästi.

 

Ennakkoluulottomasti

 

Kokeilemme ennakkoluulottomasti uusia ratkaisuja. Kehitämme toimintamme avoimuutta, sujuvuutta ja joustavuutta

 

Palvelualueen visio

 

 

Asikkala on profiloitunut laadukkaan kasvatuksen ja opetuksen kunnaksi.
Tavoitteena on hyvinvoiva,  tasapainoinen ja vastuullinen, osallistuva, osaava ja taitava sekä omaa ja muita kulttuureja arvostava lapsi ja nuori

Asikkala tarjoaa turvalliset, nykyaikaiset ja monipuoliset oppimisympäristöt, jotka innostavat leikkimiseen, liikuntaan ja  oppimiseen. Toimintakulttuuria rakennetaan kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti.

Henkilöstö arvostaa työtään ja pitää sitä merkityksellisenä. Kasvun ja oppimisen mahdollistaa pätevä, koulutettu ja hyvinvoiva henkilökunta.

Asikkalassa on toimiva palveluverkko. Koulut ovat avoimia oppimis- ja tapahtumakeskuksia, joissa on yhdistetty kunnan tarjoamia palveluita. Päiväkodeissa ja kouluilla on käytössään riittävä resurssi, jonka avulla henkilöstö voi tehdä yhteistyötä eri toimijoiden kanssa. Päiväkodeilla ja kouluilla on mahdollisuus kehittää omaa toimintaansa  tietoviestinnän ja opetusvälineistön osalta.

Kaikkea toimintaa ohjaa kokeilu- ja kehitysmyönteisyys.

 

Toimintaympäristö

 

Valtuustokauden alussa Asikkalan kunnassa oli yksi yhtenäiskoulu, Kalkkisten, Länsi-Asikkalan ja Vesivehmaan alakoulut. Yhtenäiskouluun kuuluivat Vääksyn Yhteiskoulu, Aurinkovuoren koulu ja Anianpellon koulu.

 

Valtuusto 18.3.2024 pitämässään kokouksessa päätti siirtää Anianpellon ja Kalkkisten koulun perusopetuksen Aurinkovuoren koulun yhteyteen ja lakkauttaa nämä koulut lukuvuoden 2024-2025 alusta. Valtuuston päätöksellä 18.11.2024 § 38 Länsi-Asikkalan koulun opetus siirretään Aurinkovuoren kouluun lukuvuoden 2025-2026 alusta.

 

Lautakunnan 16.05.2024 § 67 päätöksellä Vääksyn koulujen yhtenäiskoulumalli purettiin, jolloin Vääksyn Yhteiskoulusta (yläkoulu ja lukio) ja Aurinkovuoren koulusta (vuosiluokat 1-6) tuli omia erillisiä kouluja.

 

Asikkalan kunnassa on kolme päiväkotia, kaksi Vääksyssä ja yksi Vesivehmaalla. Vääksyssä toimivat päiväkodit Hulivili ja Peuhis. Vesivehmaalla sijaitsee päiväkoti Vehmis. Kalkkisissa palvelua tarjoaa ryhmäperhepäiväkoti Ryhmis. Avoin varhaiskasvatus kokoontuu Perhekeskus Ilon tiloissa.

 

Esiopetus järjestetään osana varhaiskasvatusta kunnan omana toimintana. Esiopetusta järjestetään toimintakaudella 2025–2026 Vääksyssä sekä Vesivehmaalla.

 

Asikkalassa ei tällä hetkellä järjestetä kunnallista perhepäivähoitoa.

 

Lapsimäärä varhaiskasvatuksessa

 

Vuonna 2021 tehdyn ennusteen mukaan varhaiskasvatustukseen osallistuvien lasten määrässä on pientä nousua. Alle 3- vuotiaiden lasten osuus on selvästi lisääntymässä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Oppilastilastot perusopetus ja lukiokoulutus

 

 

Lukuvuonna 2024-2025 oli perusopetuksen piirissä 58 oppilasta enemmän kuin vuonna 2021 tehdyssä ennusteessa. Lukuvuodesta 2025-2026  eteenpäin luvuissa ei ole vieraskuntalaisten osuutta.

 

Henkilöstömäärä

 

 

Henkilöstömäärän kehitykseen ovat vaikuttaneet mm seuraavat asiat:

-          v. 2021

o        iltapäivätoimintaan osallistuvien oppilaiden määrän kasvu

o        opiskeluhuollon henkilöstömäärän lisääminen

o        lastenhoitajien määrä lisääntyy varhaiskasvatuksessa

-          v. 2022

o        iltapäivätoiminta siirtyi koulujen alaisuuteen

o        erityisopetukseen suunnatun resurssin lisääminen ja JOPO luokan perustaminen

o        sisäilmaopetuksen järjestäminen Vääksyn Yhteiskoulussa lukuvuosina 2022-2023 ja 2023-2024

-          v. 2023

o        kaksi kehittämisen asiantuntijaa v.2023

o        opiskeluhuollon henkilöstön siirtyminen hyvinvointialueelle

-          v. 2024

o        Kalkkisten koulun lakkauttaminen ja Kalkkisten ryhmiksen jatkuminen

 

 

Talous

 

 

 

Henkilöstökulujen osuus on n. 60 %. Henkilöstökuluja ovat lisänneet valtakunnalliset palkkaratkaisut. Palveluiden digitalisointia edistettiin vuonna 2022.

 

Toimintaa on kehitetty monilla eri hankkeilla. Vuosien 2020-2024 hankeavustusta on saatu 1,4 milj. euroa.

 

 Keskeiset päätökset

 

-          Taiteen perusopetuksen järjestäminen

-          Opetuspalveluiden johtamisjärjestelmä yläkoulussa ja lukiossa

-          Ympäristökasvatussuunnitelma

-          Kulttuurikasvatussuunnitelma

-          Tieto- ja viestintästrategia

-          Tasa-arvo ja yhdenvertaisuussuunnitelma

-          Esi- ja perusopetuksen sekä lukiokoulutuksen opiskeluhuoltosuunnitelma

-          Liikenteen vaaranpaikkakartoitukset ja toimenpide-ehdotukset

-          Joukkoliikennevuorojen tarjonta

-          Koululaiskuljetukset ja palveluliikennettä koskevat periaatteet

-          Selvitys varhaiskasvatuksen palvelusetelistä

-          Yksityisen hoidon tuen kuntalisä

-          Varhaiskasvatuksen, esi- ja perusopetuksen lakimuutokset

-          Vääksyn Yhteiskoulun uudisrakentaminen ja siihen liittyvät kalustohankinnat

-          Vertailutiedon kokoaminen seudullisesti ja kolmen muun kunnan osalta

 

 Ennakkovaikutusten arviointi

-          Varhaiskasvatuksen palveluseteli

-          Kalkkisten koulu ja ryhmis, Anianpellon koulu ja Länsi-Asikkalan koulu, laaja kouluverkkoselvitys tehtiin v. 2020

-          Joukkoliikenteen vuorotarjonta

Lautakunta palaa palvelualueen toimenpideohjelman tavoitteisiin ja niiden toteutumiseen toukokuun kokouksessa.

 

 

Valmistelija Sivistysjohtaja Haapanen Petri, 044 7780430, petri.haapanen(a)asikkala.fi

 

Esittelijä Sivistysjohtaja Haapanen Petri

 

Päätösehdotus Lautakunta merkitsee valmistelutyön tiedoksi.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

 

KASOPLTK 15.05.2025    

4/12.00.01/2024  

 

Palvelualueen tavoitteet ja tehdyt toimenpiteet vuosina 2021-2024.

 

Houkutteleva Asikkala

 

Joukkoliikenne, palveluliikenne ja koululaisliikenneVuorotarjontaa on vuosien aikana lisäyksen jälkeen karsittu käyttäjämäärän vähäisyyden vuoksi. Lahti-Vääksy-Lahti vuorojen välillä on ollut liikaa epävarmuutta. Vuorotarjontaa ja ajoreittejä on tarkistettu palvelemaan paremmin koululaisia ja työssä käyvää väestöä sekä viikonloppuisin kuntalaisia ja opiskelijoita. Joukkoliikenne siirtyi pois kasvatus- ja opetuspalveluiden alaisuudesta.

 

Aktiiviset ja vireät asikkalalaiset

 

Meillä on olemassa hyvät yhteistyön rakenteet ja resurssit lasten ja nuorten kasvun ja oppimisen tukemiseen. Kuitenkin lapsille ja nuorille suunnattua tukea tulee tehdä ennakoivasti ja varautua resurssoimaan siihen enemmän. Tekojen vaikuttavuutta meidän tulee arvioida paremmin. Luottamushenkilöillä on tahtotila tehdä hyvinvointia tukevia toimenpiteitä. Kulttuuri- ja ympäristökasvatussuunnitelmat ovat tulleet liikunnallisen elämäntavan lisäksi osaksi päiväkotien ja koulujen toimintaa. Mobiililaitteiden käytön rajaaminen kouluissa koko koulupäivän ajan tulee olla jatkossa yksi tavoitteista.

 

Osallisuudessa ja osallistamisessa on edistytty. Sukupolvien välistä yhteistyötä ja yhteistyötä yritysten ja yhdistysten kanssa on lisätty.

Hankkeiden tärkeys on merkittävä toiminnan mahdollistajana. Koulupäivän jälkeistä harrastustoimintaa tulee kehittää tavoitteellisesti.

 

Toiminnot keskittyvät lapsiin ja nuoriin, mutta tulevaisuudessa vanhemmutta tulee tukea monin eri tavoin.

 

Tulevaisuuden tekijät

 

Päiväkotien ja koulujen tulee edelleen profiloitua. Meidän tulee markkinoida itseämme paremmin. Päiväkotien ja koulujen investoinnit tulee suunnitella pitkällä aikajänteellä. Työ lasten ja nuorten parissa on vaativaa ja henkisesti kuormittavaa. Hyvinvointia tukea toimenpiteet päiväkodeissa ja kouluissa auttavat myös henkilöstöä jaksamaan. Asikkalan tulee olla edelleen houkutteleva työnantaja.

 

Viisi kärkeä seuraaville vuosille

 

  1. Lapsen ja nuoren kohtaaminen ja osallistaminen arjessa
  2. Hyvinvointia tukevien toimenpiteiden lisäämine
  3. Koulun arvostuksen palauttaminen - jokainen koulupäivä on tärkeä
  4. Riittävän hyvä vanhemmuus – tuki lähelle perheitä
  5. Yhteinen kasvatusvastuu vanhempien ja päiväkodin/ koulun vastuut ja velvollisuudet – tehdään omalle lapselle hyvä tulevaisuus

 

Keskeiset mittarit

 

-          Oppimistulokset

-          Oppilaiden poissaolot

-          Motoristen perustaitojen testaus varhaiskasvatuksessa  ja MOVE vuosiluokilla 4/5 ja 7/8

 

Lautakunta käy keskustelun vuosien 2021-2024 tavoitteista ja toimenpiteistä sekä seuraavien vuosien keskeisistä tavoitteista (viisi kärkeä).

 

Liitteenä olevaa toimintakertomusta päivitetään käydyn keskustelun pohjalta.

 

Valmistelija Sivistysjohtaja Haapanen Petri

 

Esittelijä Sivistysjohtaja Haapanen Petri

 

Päätösehdotus Lautakunta toteaa palvelualueen tavoitteet ja toimenpiteet vuosilta 2021-2024. Seuraavien vuosien tavoitteiksi asetetaan viisi keskeistä toimenpidettä, jotka ovat 1. Lapsen ja nuoren kohtaaminen ja osallistaminen arjessa, 2. Hyvinvointia tukevien toimenpiteiden lisääminen 3. Koulun arvostuksen palauttaminen - jokainen koulupäivä on tärkeä 4. Riittävän hyvä vanhemmuus – tuki lähelle perheitä 5. Yhteinen kasvatusvastuu vanhempien ja päiväkodin/ koulun vastuut ja velvollisuudet – tehdään omalle lapselle hyvä tulevaisuus

 

Päätös