RSS-linkki
Kokousasiat:https://asikkalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 26.01.2026/Pykälä 13
Orjastentie 36 asemakaavan A-120 ehdotusvaihe
KAAVJA 10.06.2025 § 7
Kiinteistön 16-401-5-19 LÄHDEPIRTTI maanomistaja on tehnyt hakemuksen asemakaavan laatimisesta. Asemakaavan tarkoituksena olisi jakaa kiinteistö kahdeksi rantarakennuspaikaksi.
Asemakaavoittamattoman alueen rantaviivan pituuden (40 m) vähimmäisvaatimus ei täyty, ja siksi asia on ratkaistava asemakaavalla.
Yleiskaavassa alue on AP, pientalovaltainen asuinalue (Jonka toteuttaminen vaatii tarkempaa asemakaavoitusta.)
Asemakaavoituksen käynnistämisestä päättää kunnanhallitus.
Valmistelija Kaavoituspäällikkö Kimmo Sutinen
p. 044 778 0270, sähköposti: etunimi.sukunimi@asikkala.fi
Esittelijä Kaavoituspäällikkö Sutinen Kimmo
Päätösehdotus Kaavoitusjaosto merkitsee asemakaavan laatimisen hakemuksen tiedoksi.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
Kiinteistönomistaja esittää yhdessä kaavakonsulttinsa kanssa että kunta kuuluttaa Orjastentien asemakaavan A-120 vireille ja hyväksyy Orjastentien asemakaavan ja asemakaavan muutoksen asiakirjat ja asettaa ne julkisesti nähtäville ja pyytää niistä lausunnot osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa listatuilta viranomaistahoilta. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma pidetään nähtävillä koko kaavoitusprosessain ajan.
Päijät-Hämeen maakuntakaavassa 2014 (saanut lainvoiman 14.5.2019) suunnittelualue on osoitettu taajamatoimintojen alueeksi (A). Suunnittelualue on merkitty kuuluvaksi kaupunkialueeseen (ka) ja pohjavesialueeseen (pv).
Suunnittelualueella on voimassa Vääksyn osayleiskaava (saanut lainvoiman 31.5.2010). Osayleiskaavassa suunnittelualue on merkitty pientalovaltaiseksi asuntoalueeksi (AP). Suunnittelualue on merkitty kuuluvaksi kyläkuvallisesti arvokkaaseen alueeseen ja valtakunnallisesti merkittävään rakennettuun kulttuuriympäristöön (Vääksyn kanava ja Anianpellon markkinapaikka, sk-1/1). Yleiskaavan laatimisen jälkeen inventointia on päivitetty, eikä alue enää kuulu RKY-kohteisiin.
Suunnittelualueella ei ole asemakaavaa.
Nyt laadittavalla asemakaavalla suunnittelualueen kiinteistö osoitetaan loma-asuntojen korttelialueeksi (RA), jolle saa rakentaa loma-asuntoja ja näihin liittyviä sauna- ja talousrakennuksia. Korttelialueelle osoitetaan kaksi ohjeellista tonttia ja rakennuspaikkaa. Yksittäisen rakennuksen enimmäiskerrosala on 150 k-m2. Kaavalla osoitetaan kiinteistön rakennusala (alue, jolle rakennukset tulee sijoittaa) noin 20–30 metrin etäisyydelle rantaviivasta. Istutettavalla rantavyöhykkeellä (is) tulee kaavan mukaisesti kasvattaa pensaita ja puita vähintään 1 puu / 100 m2. Kasvilajien tulee olla kotimaisia ja sopeutua ympäristön rantamaisemaan. Rantavyöhykkeelle voidaan rakentaa tontin käyttöä palvelevia, pienimuotoisia rakenteita, portaita, kulkureittejä ja laitureita niin, ettei alueen vehreä luonne rantamaisemassa vaarannu. Rantavyöhykkeelle saa rakennuspaikkaa kohden sijoittaa yhden kevytrakenteisen katoksen, jonka pinta-ala on enintään 20 m2. Kummallekin tontille osoitetaan 50 m2 laajuinen rantasaunan rakennusala (sa).
Kaavalla sallitaan tonteille rakentaminen yhteen kerrokseen sekä ullakon tasolle 2/3 osalle ensimmäisen kerroksen pinta-alasta. Rakennusoikeus osoitetaan tehokkuudella (rakennusoikeuden suhde kiinteistön pinta-alaan) e=0.10. Ranta-asemakaavassa määrätään myös mm. julkisivujen ja vesikattojen tummasta sävystä, julkisivujen puumateriaalista sekä hule- ja jätevesien käsittelystä.
Naapurikiinteistön osa osoitetaan kaavassa kulkuyhteyttä varten (ajo) Orjastentietä pitkin. Orjastentien ajoyhteys osoitetaan myös kunnan omistamalle uimaranta-alueelle Orjastentietä pitkin.
Asemakaavan kokonaisrakenne määräyksineen ja sen vaikutukset on kuvattu tarkemmin liiteasiakirjoihin sisältyvässä selostusluonnoksessa, joka täydentyy prosessin aikana.
Liitteet:
- Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
- Kaavaluonnos
- selostusluonnos
Valmistelija Kaavoituspäällikkö Kimmo Sutinen
p. 044 778 0270, sähköposti: etunimi.sukunimi@asikkala.fi
Esittelijä Kaavoituspäällikkö Sutinen Kimmo
Päätösehdotus Kaavoitusjaosto päättää esittää kunnanhallitukselle, että se hyväksyy Orjastentien asemakaavan A-120 luonnosvaiheen asiakirjat liitteineen ja asettaa ne nähtäville AKL 62 § ja MRA 30 § mukaisesti ja pyytää tekniseltä lautakunnalta ja ympäristölautakunnalta sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelman mukaisilta osallisilta viranomaisilta lausunnot luonnosvaiheen asiakirjoista.
Asian käsittely kokouksessa:
Terhi Vesterinen esitti, että osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa määriteltyihin osallisiin lisätään Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys. Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin esitetyllä lisäyksellä.
KHALL 13.10.2025 § 250
Kaavoitusjaos hyväksyi kokouksessaan KAAVJA 30.09.2025 § 12 Orjastentien asemakaavan asiakirjat ja esitti että kunnanhallitus kuuluttaa kaavan vireille ja asettaa asiakirjat nähtäville.
Liitteet:
- Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
- Kaavaluonnos
- selostusluonnos
Valmistelija Kaavoituspäällikkö Kimmo Sutinen
p. 044 778 0270, sähköposti: etunimi.sukunimi@asikkala.fi
Esittelijä Kunnanjohtaja Ikola-Norrbacka Rinna
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää hyväksyä Orjastentien asemakaavan A-120 luonnosvaiheen asiakirjat liitteineen ja kuuluttaa asemakaavan vireille ja asettaa asiakirjat nähtäville AKL 62 § ja MRA 30 § mukaisesti ja pyytää tekniseltä lautakunnalta ja ympäristölautakunnalta sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelman mukaisilta osallisilta viranomaisilta sekä Päijät-Hämeen lintutieteelliseltä yhdistykseltä lausunnot luonnosvaiheen asiakirjoista.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
KHALL 26.01.2026 § 13
261/10.02.03/2025
Orjastentie 36 asemakaavan luonnoksen asiakirjat olivat nähtävillä 16.10.-14.11.2025. Lausuntoja saatiin 6 kpl.
Lausunnon antoivat:
- Hämeen ELY-keskus
- Päijät-Hämeen liitto
- Lahden museot
- Ympäristölautakunta
- Tekninen lautakunta
- Päijät-Hämeen ympäristöterveys
Lausuntojen perusteella asemakaavaan on tehty seuraavia muutoksia:
Asemakaavaan on tehty luonnosvaiheen jälkeen muutos, jolla eteläisempi rantasaunan paikka on siirretty kauemmaksi rannassa olevasta lähteestä. Kaavaan on lisätty ja täydennetty pohjaveden suojelua ja hulevesiä koskevia määräyksiä (pv/hv/r). Kaavaan on lisätty rakentamisen alinta korkeustasoa koskeva merkintä (k+80,45). Asemakaavan selostusta on täydennetty lausuntojen perusteella.
Kaavaehdotuksen aineisto:
- Osallistumis. ja arviointisuunnitelma
- Kaavaehdotuskartta
- Kaavaselostus
- Luonnosvaiheen lausunnot
- Havainnekuvat
Valmistelija Kaavoituspäällikkö Kimmo Sutinen
p. 044 778 0270, eunimi.sukunimi@asikkala.fi
Esittelijä Kunnanjohtaja Ikola-Norrbacka Rinna
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää hyväksyä Orjastentie 36 asemakaavan ehdotusvaiheen päivitetyt asiakirjat liitteineen ja asettaa ne nähtäville AKL 65 § (tekninen korjaus 28.1.2026) ja MRA 27 § mukaisesti, ja pyytää tekniseltä lautakunnalta ja ympäristölautakunnalta, sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelman mukaisilta osallisilta viranomaisilta lausunnot ehdotusvaiheen asiakirjoista. Mikäli lausunnot ja mahdolliset muistutukset eivät aiheuta asiakirjojen muuttamista, kunnanhallitus tekee kunnanvaltuustolle seuraavan ehdotuksen: ”Kunnanvaltuusto hyväksyy Orjastentie 36 asemakaavan asiakirjat ja asettaa ne julkisesti nähtäville.”
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
Kokouksen jälkeen pöytäkirjavaiheessa tehtiin tekninen korjaus päätösehdotuksen virheelliseen lakiviittaukseen (MRL § 65). Virheellinen kohta korvattiin oikealla lakiviittauksella (AKL § 65).