RSS-linkki
Kokousasiat:https://asikkalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Valtuusto
Pöytäkirja 04.05.2026/Pykälä 21
Tiedoksiantoasiat
KVALT 04.05.2026 § 21
167/12.09/2026
Valtuusto merkitsee tiedokseen seuraavat ilmoitusluonteiset kirjeet ja päätökset:
1. Hämeenlinnan hallinto-oikeuden 15.4.2026 päätös koskien Asikkalan kunnan ympäristölautakunnan 28.8.2024 (§ 62) tekemää päätöstä, joka liittyy vapaa-ajan asunnon rakennuslupaan. Rakennustarkastaja oli myöntänyt luvan, ja siitä tehtiin oikaisuvaatimus ensisijaisesti rakennuksen julkisivuväritykseen liittyvän vaatimuksen osalta. Toissijaisesti vaadittiin päätöksen kumoamista. Ympäristölautakunta hyväksyi oikaisuvaatimuksen osittain siten, että rakennuksen lopullinen väritys päätetään myöhemmin työmaalla koemaalausten perusteella, mutta ei kumonnut rakennuslupaa. Tästä lautakunnan ratkaisusta tehtiin valitus hallinto-oikeuteen.
Hallinto-oikeus kumosi ympäristölautakunnan päätöksen ja palautti asian uudelleen käsiteltäväksi. Hallinto-oikeus katsoi, että rakennusluvan lainmukaisuuden kannalta keskeistä lupaehtoa – tässä tapauksessa rakennuksen värityksen luonnonmukaisuutta – ei voida jättää myöhemmin työmaavaiheessa ratkaistavaksi, vaan sen tulee ilmetä suoraan muutoksenhakukelpoisesta lupapäätöksestä. Tämän vuoksi lautakunnan menettely oli lainvastainen. Lisäksi hallinto-oikeus velvoitti kunnan korvaamaan valittajan oikeudenkäyntikuluja 300 euroa.
2. Hämeenlinnan hallinto-oikeuden 16.4.2026 päätös koskien Asikkalan kunnanhallituksen 11.11.2024 (§ 255) tekemää päätöstä, jolla oli hylätty poikkeamishakemus jo rakennetun laiturin pysyttämiseksi paikallaan kiinteistöllä. Laituri ei täyttänyt Asikkalan kunnan rakennusjärjestyksen mukaista vähimmäisetäisyyttä naapurin rajasta. Hakija vaati päätöksen kumoamista vedoten muun muassa menettelyvirheisiin katselmuksessa, laiturin pitkään olemassaoloon ja yhdenvertaiseen kohteluun.
Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen ja katsoi, että kunnanhallituksen päätöstä ei ole syytä muuttaa. Vaikka katselmukseen liittyi menettelyvirhe (pöytäkirjaa ei ollut laadittu), sillä ei ollut sellaista vaikutusta, että asia olisi tullut palauttaa uudelleen käsiteltäväksi. Pääasian osalta hallinto-oikeus katsoi, ettei poikkeamiselle ollut maankäyttö- ja rakennuslain edellytyksiä, ja laiturin sijainti liian lähellä rajaa voisi johtaa vastaavien ratkaisujen kautta haitallisiin vaikutuksiin alueen maankäytölle ja rantojen käytölle.
Päätöksen seurauksena kunnanhallituksen hylkäävä päätös jää voimaan eikä asiaa palauteta uudelleen käsiteltäväksi.
3. Hämeenlinnan hallinto-oikeuden 24.4.2026 päätös koskien Asikkalan kunnanhallituksen 16.12.2024 (§ 286) tekemää päätöstä, jolla oli myönnetty poikkeamislupa uuden vakituisen asuinrakennuksen, autotalli–autokatoksen ja saunan rakentamiseksi lohkottavalle määräalalle. Päätöksestä valittivat muun muassa ELY-keskus sekä yksityiset tahot, jotka vaativat päätöksen kumoamista katsoen, että rakentaminen sijoittuu vesistön rantavyöhykkeelle ja maakunnallisesti arvokkaalle kulttuurimaisema-alueelle ilman riittäviä edellytyksiä.
Hallinto-oikeus kumosi kunnanhallituksen päätöksen ja hylkäsi poikkeamishakemuksen. Hallinto-oikeus katsoi, että alue on luonteeltaan vesistö maankäyttö- ja rakennuslain tarkoittamalla tavalla, jolloin rakentaminen rantavyöhykkeelle edellyttää erityisiä edellytyksiä. Lisäksi se totesi, että poikkeamisen myöntäminen aiheuttaisi haittaa kaavoitukselle ja alueiden käytön järjestämiselle muun muassa emätilan jo käyttämän rakennusoikeuden ja maanomistajien tasapuolisen kohtelun vuoksi. Menettelyä ei palautettu kunnalle, vaan asia ratkaistiin lopullisesti hallinto-oikeudessa.
Päätösehdotus Valtuusto merkitsee tiedokseen edellä luetellut ilmoitusluontoiset kirjeet ja päätökset.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.