RSS-linkki
Kokousasiat:https://asikkalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kasvatus- ja opetuslautakunta
Esityslista 24.09.2026/Asianro 6
Päiväkotien toimintasuunnitelmat toimintakaudella 2026-2027
KASOPLTK 24.09.2026
388/12.07.00/2026
Asikkalan varhaiskasvatuksen kivijalka on lapsen oikeus hyvään lapsuuteen. Turvallisessa ja kannustavassa ilmapiirissä tuemme lapsen kokonaisvaltaista kasvua ja kehitystä ammattitaitoisen henkilöstön ohjauksessa.
Toiminnassa painottuvat pienryhmäpedagogiikka ja lasten osallisuus sekä kestävä kehitys ja kasvatuskumppanuus.
Hulivilin toiminta-ajatus:
Kodinomainen, yhteisöllinen ja laadukas päiväkoti, jossa luottamukselliset aikuiset työskentelevät positiivisella asenteella velvollisuuksia unohtamatta.
Kalkkisten Ryhmiksen toiminta-ajatus:
Lämminhenkistä, yksilöllistä hoitoa ja kasvatusta pienryhmässä kodinomaisessa ympäristössä.
Ryhmiksessä on käytössä jokaisella lapsella oma vihko, johon henkilöstön havaintoja kirjataan. Asiat käsitellään lapsen vasukeskustelussa
Avoimen varhaiskasvatuksen toiminta-ajatus:
Perheiden parhaaksi, vanhemmuutta tukien, lapsi yksilönä kohdaten ja yhteisöä tiivistäen. Toimintamuodot ovat Perheklubi, Leikkis ja Vauvaklubi. Avoin varhaiskasvatus on mukana järjestämässä Perhekeskus Ilon erilaisia tapahtumia.
Toimintakauden 2026–2027 yhteiset teemat:
- lasten osallisuuden vahvistaminen
- liikunnan roolin vahvistaminen
- kielen kehityksen tukeminen
- leikki rikastuttamassa arkea
- oppimisympäristöjen muokkaaminen ja kehittäminen
- sensitiivinen vuorovaikutus ja hyvinvoinnin pedagogiikka
- lasten luontosuhteen vahvistaminen
- yhteistä lukuvoimaa - hanke
Lautakunnan asettamat toiminnalliset tavoitteet toimintavuodelle 2026-2027
Sensitiivisen vuorovaikutuksen kehittäminen varhaiskasvatuksessa sekä esiopetuksessa
- Liisa Ahosen koulutusmateriaali
- kiireetön arki, joka mahdollistaa sitoutumisen lämpimään vuorovaikutukseen
- vähemmän on enemmän – suunnitteluun jouston varaa
- lasten toiveiden ja tarpeiden aito huomioiminen
Varhaiskasvatuksen dokumentoinnin lisääminen arjessa sekä lapsille että myös huoltajille
- dokumentoidaan lasten tuotoksia ja toimintaa systemaattisemmin
- toiminnan näkyväksi tekeminen huoltajille
Varhaiskasvatuksen toimintakulttuurin kehittäminen niin, että kiireetön arki sekä kasvattajien läsnäolo arjessa mahdollistuvat mahdollisimman hyvin
lapsilla ei ole kiire, kiire on aikuisten luomaa
- joustava suunnittelu: Suunnan muuttaminen tai suunnitelmasta poikkeaminen on mahdollisuus, ei epäonnistuminen
- pienryhmätoiminta ja toimiva struktuuri
Tapahtumien päivämäärät tarkentuvat toimintakauden aikana.
Valmistelija Sivistysjohtaja Haapanen Petri, petri.haapanen(a)asikkala.fi
Esittelijä Varhaiskasvatuspäällikkö Laine Nerinda
Päätösehdotus Lautakunta päättää hyväksyä päiväkoti Hulivilin, Kalkkisten Ryhmiksen ja avoimen varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelmat kaudelle 2026-2027.
Päätös