Dynasty tietopalvelu
Asikkalan kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://asikkalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://asikkalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kasvatus- ja opetuslautakunta
Esityslista 15.10.2026/Asianro 6



Kokousasian teksti

 

Päiväkotien toimintasuunnitelmat toimintakaudella 2026-2027

 

KASOPLTK 15.10.2026    

388/12.07.00/2026  

 

Asikkalan varhaiskasvatuksen kivijalka on lapsen oikeus hyvään lapsuuteen. Turvallisessa ja kannustavassa ilmapiirissä tuemme lapsen kokonaisvaltaista kasvua ja kehitystä ammattitaitoisen henkilöstön ohjauksessa.

 

Jokainen päiväkoti laatii vuosittain toimintasuunnitelman, joka kuvaa yksikön omaa suunnitelmaa toteuttaa varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden, kunnan varhaiskasvatussuunnitelman sekä lasten varhaiskasvatussuunnitelmien tavoitteita, niiden toteuttamista sekä yksikön omia painopisteitä.

 

Päiväkoti Peuhiksen toiminta-ajatus:

Arjessa haluamme luoda kaikille lapsille, perheille ja työkavereille yhdenvertaiset ja tasa-arvoiset mahdollisuudet tulla kuulluksi päivän aikana. Kaikille toimintaan osallistuville taataan mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa toimintaamme. Toiminnassa painottuu pienryhmäpedagogiikka, lasten osallisuus  sekä kestävä kehitys.

 

Peuhiksen toimintakauden 2026-2027 teema ja painotukset:

Liikkuva ja lukeva lapsi ja perhe

Pyrimme erityisesti tukemaan lapsen luontosuhdetta ja liikuttamaan lapsia arjessa mahdollisimman monimuotoisesti. Tuemme lapsen kielenkehitystä ja innostamme perheitä lukemaan myös kotona.

-          monipuolinen liikkuminen

-          luontosuhde

-          turvallinen ja positiivinen toimintakulttuuri

-          ympäristökasvatus

-          leikkipedagogiikka / tarinallinen leikki

-          kielitietoisuus ja monilukutaito

-          koko perheen liikunnallinen elämäntapa

-          Lukemisen innostus

 

Päiväkoti Vehmiksen toiminta-ajatus:

Kaikille lapsille luodaan yhdenvertaiset ja tasa-arvoiset lähtökohdat turvallisessa ja avoimessa ilmapiirissä. Kaikille toimintaan osallistuville taataan mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa toimintaamme. Toiminnassa painottuu pienryhmäpedagogiikka, lasten osallisuus  sekä kestävä kehitys.

 

Vehmiksen toimintakauden 2026-2027 teema ja painotukset:

Suomi 110 vuotta, suomalaiset sadut ja perinneleikit

Pyrimme tukemaan erityisesti lasten kielenkehitystä ja rikastuttamaan leikkiä sekä mielikuvitusta tarjoamalla monipuolisesti erilaisia suomalaisia satuja ja tarinoita, runoutta, kielikuvia ja perinteisiä leikkejä.

-          Suomi 110 vuotta

-          Kielen kehityksen vahvistaminen ja kielitietoisuuden lisääminen

-          Lukutaidon kehittyminen sekä sanavaraston kartuttaminen

-          Leikkien rikastuttaminen satujen myötä

-          Luontosuhteen vahvistaminen, lähiympäristön hyödyntäminen

-          Kodin ja päiväkodin yhteistyö

-          Henkilöstön osaamisen hyödyntäminen yli ryhmärajojen

-          Positiivinen kannustaminen ja palautteen antaminen

-          Inkluusion periaatteiden mukainen leikki: kaikki otetaan mukaan leikkiin

 

 

Lautakunnan asettamat toiminnalliset tavoitteet toimintavuodelle 2026-2027:

Sensitiivisen vuorovaikutuksen kehittäminen varhaiskasvatuksessa sekä esiopetuksessa

-          Liisa Ahosen koulutusmateriaali

-          kiireetön arki, joka mahdollistaa sitoutumisen lämpimään vuorovaikutukseen

-          vähemmän on enemmän – suunnitteluun jouston varaa

-          lasten toiveiden ja tarpeiden aito huomioiminen

 

Varhaiskasvatuksen dokumentoinnin lisääminen arjessa sekä lapsille että myös huoltajille

-          dokumentoidaan lasten tuotoksia ja toimintaa systemaattisemmin

-          toiminnan näkyväksi tekeminen huoltajille

 

Varhaiskasvatuksen toimintakulttuurin kehittäminen niin, että kiireetön arki sekä kasvattajien läsnäolo arjessa mahdollistuvat mahdollisimman hyvin

-          joustava suunnittelu: Suunnan muuttaminen tai suunnitelmasta poikkeaminen on mahdollisuus, ei epäonnistuminen

-          pienryhmätoiminta ja toimiva struktuuri

 

 Tapahtumien päivämäärät tarkentuvat toimintakauden aikana.

 

Lautakunta hyväksyi päiväkoti Hulivilin, Kalkkisten Ryhmiksen ja avoimen varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelmat kaudelle 2026-2027 syyskuun kokouksessa. Kaikkien päiväkotin toimintasuunnitelmat ovat liitteenä.

 

 

Valmistelija Varhaiskasvatuspäällikkö Laine Nerinda

 

Esittelijä Varhaiskasvatuspäällikkö Laine Nerinda

 

Päätösehdotus Lautakunta päättää hyväksyä päiväkoti Peuhiksen sekä päiväkoti Vehmiksen toimintasuunnitelmat kaudelle 2026-2027.

 

Päätös