Dynasty tietopalvelu
Asikkalan kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://asikkalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://asikkalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kasvatus- ja opetuslautakunta
Esityslista 15.10.2026/Asianro 7



Kokousasian teksti

 

Koulujen lukuvuosisuunnitelmat lukuvuonna 2026-2027

 

KASOPLTK 15.10.2026    

389/12.00.02/2026   

 

Kunnan hallintosäännön  36 § mukaan kasvatus- ja opetuslautakunnan tehtävään ja toimivaltaan kuuluu päättää koulujen lukuvuosisuunnitelmista. Lautakunta hyväksyi Aurinkovuoren koulun lukuvuosisuunnitelman lukuvuodelle 2026-2027 syyskuun kokouksessa (24.09.2026 § 98).

 

Vääksyn Yhteiskoulu, yläkoulu ja lukio

 

Jaksot:                     

-          I: 12.8.-2.10.2026 

-          II: 3.10.-1.12.2026 

-          III: 2.12.2026-8.2.2027    

-          IV: 9.2.-9.4.2027  

-          V: 10.4.-5.6.2027

 

Ehtolaiskuulustelu: 14.6.2027.

 

Yläkoulun toiminta-ajatus

 

  1. Koulun toimintakulttuurin jatkuva kehittäminen  
  2. oppilaat, huoltajat ja Vykin henkilökunta

- keskinäinen vuorovaikutus

- luottamus ja avoimuus

- kuulluksi tulemisen kokemus

- toisten työnteon arvostaminen

- yhteisten pelisääntöjen ylläpitäminen

- oppilaiden, opiskelijoiden ja koko henkilökunnan hyvinvointi

- johtamisjärjestelmän ja työnjaon selkeyttäminen

3. Työhyvinvoinnin parantaminen eri osa-alueilla 

4. Työhyvinvointikyselyn nostot huhtikuussa 2026

5. VYK:n henkilöstösuunnitelma:

6. Oppilaat ja henkilökunta

-          toisia arvostava toimintakulttuuuri

-          keskinäinen ja toimiva vuorovaikutus

-          aito kohtaaminen (minulla on aikaa kuunnella.).

-          opiskelijoiden hyvän näkeminen

-          luottamus ja avoimuus

-          toisten työnteon arvostaminen

-          laadukas opetus

-          opiskelijoiden luotsaaminen kohti jatko-opintoja: vaaditaan riittävästi, opiskelijoiden aktiivisuus ja osallisuus, oppituntityöskentely.

-          työskentelytaidot

 

Ulkovälitunnit ovat ma-ke ja pe klo 9.30-9.50 väliset ajat. Torstaina klo 9.30-9.50 on luokanvalvojanvartti. Ulkovälitunnit ovat ajalla 12.8.-16.10.2026 ja kevätlukukaudella 1.4.-2.6.2026.

 

Liikunnallisen elämäntavan edistäminen on kuvattu oppiaineryhmittäin.

 

Monialaiset oppimiskokonaisuudet

 

Monialaisten oppimiskokonaisuuksien mukainen työ toteutetaan tänä vuonna koulun 100-vuotisteemalla. Oppilaat suunnittelevat luokka-asteittain jaetuista teemoista juhlapäivänä toteutettavia aktiviteetteja (vierailukohteita), joiden kautta tutustutaan aiempien vuosikymmenten vykkiläisten koulunkäyntiin ja elämään nuorena.

 

Syksy 2026 / Ryhmäytymispäivä, VYK100 ja IL20, Yrityskyläpäivät, taidetestaajat, TET

 

Kevät 2027 / Taidetestaajat, NouHätä ja liikuntapäivä, Siivouspäivä

 

Ryhmäkohtainen tuki

Ryhmäkohtaisen tuen minimi Vääksyn Yhteiskoulussa on 34 vvh. Tämä toteutuu jo laaja-alaisten erityisopettajien pitämillä tunneilla.

 

Juhlat ja lukukauden ja -vuoden viimeiset työpäivät

-          4.11. VYK100-juhlallisuudet. Koulu loppuu klo 13.00

-          4.12. Itsenäisyysjuhla ja YO-juhla

-          19.12. Joulujuhlapäivä noin klo 8.10-12.00.

-          5.6.2027 Kevätjuhla klo 8.30 / koulua klo 8.10-10.00

 

Retket

Lukuvuoden aikana ennalta ilmoitetuista retkistä on tehty tarvittavat ilmoitukset.

 

Työelämään tutustuminen

-          8. luokkalaistet työskentelevät koululla koulun keittiössä tai kiinteistönhoitajan apuna erillisen listan mukaan (1pv/ oppilas)

-          9. luokkalaiset ovat TET-harjoittelussa itse hankkimissaan työpaikoissa viikoilla 48-49.

-          JOPO-luokalla työharjoitteluja toteutuu oppilaskohtaisesti lukuvuoden aikana.

-          9TUPA ja TAKO TET -asiat hoitaa erityisluokanopettaja ja hän tekee yhteistyötä opon kanssa

-          Yrityskylävierailut 8.10-12.10.

 

 Lukiokoulutus

 

Vääksyn Yhteiskoulun lukion tehtävänä on turvata valmistuneiden ylioppilaiden jatko-opintomahdollisuudet korkeakoulu- ja yliopisto-opintoihin. Vykissä on erittäin laadukas yleislinja ja sen lisäksi meillä toimii kaksi erikoislinjaa ja yksi muu painotus. Tällä hetkellä 1/3 opiskelijoista on muualta kuin Asikkalasta.

 

Lukion ilmailulinja on tarkoitettu opiskelijoille, jotka ovat kiinnostuneita liikennelentäjän, sotilaslentäjän tai lennonjohdon ammattialoista. Linjalle otetaan vuosittain max 25 opiskelijaa ja opiskelijoita tulee Vykkiin eri puolilta Suomea. Ilmailulinja on kirjattu kunnan strategiaan.

 

Lukion liikuntalinjalle hyväksytään vuosittain noin 10 opiskelijaa. Liikuntalinja tarjoaa yksilöllistä valmennusta, jossa voidaan paneutua henkilökohtaisten ominaisuuksien kehittämiseen sekä lajitaidoissa että fyysisessä harjoittelussa. Harjoittelua ohjaa yksilöllinen ohjelma, joka laaditaan yhdessä oman valmentajan, opiskelijan ja tarvittaessa koulun kanssa. Liikuntalinjan harjoitukset täydentävät yksilö- tai seuraharjoittelua ja antavat mahdollisuuksia kehittää lajikohtaisia ominaisuuksia.

 

Edellä mainittujen lisäksi lukiossa toimii teatteripaketti kaikille niille opiskelijoille, joita näytelmäkärpänen on puraissut. Opiskelijalla on mahdollisuus osallistua näytelmämusikaalien tekemiseen ja saada ammattimaista opetusta teatterin alalla.

 

Lukiomme tarjoaa myös erinomaiset mahdollisuudet kansainväliseen toimintaan. Lukiomme on tehnyt yhteistyötä Euroopan eri maiden kanssa Erasmus- hankkeen ja Douzelage -verkoston kautta, mutta myös omilla hankkeilla tai muilla OPH:n avustamilla hanketoiminnoilla. Mukana ovat olleet niin opettajat kuin opiskelijat.

 

Opintojaksokokonaisuuksia opiskellaan niin kielissä kuin MAFYKE-aineissa. Erillistä lisäpainotusta ei tarvita, koska opintojaksoja on tarjolla todella paljon myös muissa luonnontieteissä, psykologian, historian ja yhteiskuntaopin aineissa ja ei pidä unohtaa myöskään taito- ja taideaineita.

 

Vesivehmaan koulu

 

Koulu valmistautuu uuteen kouluun siirtymiseen kuluvan lukuvuoden jälkeen. Uuden koulun rakentaminen ei juurikaan vaikuta koulun toimintaan, vaan koulutyö jatkuu nykyisissä tiloissa normaalisti lukuvuoden loppuun saakka. Lukuvuoden aikana valmistaudutaan kuitenkin tulevaan muuttoon ja suunnitellaan uuden koulun toimintakulttuuria sekä tilojen tarkoituksenmukaista käyttöä.

 

Tavoitteena on tehdä siirtymisestä mahdollisimman sujuva niin oppilaiden kuin henkilöstönkin näkökulmasta.

 

Uuteen kouluun siirtymisen rinnalla koulun toimintaa kehitetään aktiivisesti myös kuluvan lukuvuoden aikana. Vesivehmaan koulun tavoitteena lukuvuonna 26-27 on erityisesti kiinnittää huomiota liikunnan tukemiseen, työskentelyrauhan edistämiseen sekä kouluviihtyvyyden lisäämiseen. Liikunta ja aktiivinen arki ovat tärkeä osa koulumme toimintaa ja oppilaiden hyvinvointia. Kannustamme lapsia liikkumaan monipuolisesti niin koulupäivän aikana kuin vapaa-ajallakin, sillä arkiliikunta luo perustan terveydelle, jaksamiselle ja oppimiselle. Koululiikunnassa hyödynnämme Asikkalassa kehitteillä olevaa Move-polkua, joiden avulla tuetaan lasten fyysisten toimintakykyjen kehitystä eri ikävaiheissa. Myös välituntiliikunnalla on tärkeä rooli koulupäivän rytmittäjänä. Leikit, pelit ja muu aktiivinen toiminta tarjoavat mahdollisuuksia liikkumiseen, yhdessäoloon ja palautumiseen oppituntien välillä.

 

Vesivehmaan koululla halutaan vastata valtakunnalliseen ja alueelliseen havaintoon ja huoleen lasten koulumotivaatioon liittyen. Siksi meidänkin koulumme painopistealueena on vahvistaa oppilaiden koululäsnäoloa ja kouluun kiinnittymistä. Tarkoituksena on lisätä oppilaiden osallisuutta kouluarjessa ja kasvattaa tämän myötä oppilaiden hyvinvointia.

 

Vahvuuspedagogiikkaa kulkee osittain rinnalla vahvistaen oppilaiden tietoisuutta siitä, mikä on heissä toimivaa ja hyvää. Kannustamisen, omia vahvuuksia hyödyntämisen ja uusien taitojen kartuttamisen

kautta vahvistetaan muun muassa oppilaan osaamista, minäpystyvyyttä ja koulumotivaatiota sekä kasvua ihmisenä ja oppijana.

 

Retket

 

- Laavuretki Kankaantakuseen (koko koulu)

- Leiki ja liiku -päivä Jenkalla (koko koulu)

- Efekti-konsertit Sibeliustalolla (2. ja 6. lk)

- Uimaopetus Vierumäellä (koko koulu)

- Vääksyvierailu: Kirjasto + Päijännetalo + Kanavanpuisto (1. lk)

- Salpauksen koulutuskeskukseen tutustuminen (2. lk)

- Vääksyvierailu: Kirjasto (3. ja 4. lk)

- VYK-musikaali (5.-6. lk tutustuu samalla Vääksyn Nuokkuun)

- Vääksyyn liikkumaan (yleisurheilu, luistelu, hiihto)

- Vääksyyn/lähialueelle kulttuurikasvatuksen merkeissä

- Kevätretki toukokuussa Vantaan Superparkkiin (koko koulu, vanhempainyhdistyksen rahoittama)

 

Monialaiset oppimiskokonaisuudet

 

1-2 Vuosiluokat: Yrittäjyys (toimimme)

3-4 Vuosiluokat: Asikkala (tunnemme)

5-6 Vuosiluokka: Kartta (tutkimme)

 

Lukuvuonna 26-27 viidennellä luokalla syventävät opinnot painottuvat yrittäjyyskasvatukseen ja kuudennella luokalla ilmaisutaitoon.

 

Juhlat

Vesivehmaalla järjestetään kerran lukuvuodessa juhla: joka toinen vuosi joulujuhla ja joka toinen vuosi kevätjuhla. Sinä vuonna, kun kevätjuhlaa ei järjestetä, koululla järjestetään Kevätnäyttely. Lukuvuoden viimeisenä päivänä järjestetään lukuvuoden juhlava päätöstilaisuus, johon kaikki huoltajat ovat tervetulleita. Sinä vuonna, kun joulujuhlaa ei järjestetä, joulukuussa järjestetään Joululaulajaiset.

 

-          To 10.12. Joululaulajaiset

-          19.12. Lukukausi päättyy klo 9-10

-          To 3.6. Kevätjuhla

-          La 5.6. Lukuvuoden päätös klo 8-9

 

Ryhmäkohtainen tuki

Koulun ryhmäkohtainen tuki on suunniteltu 0,122 tuntia / oppilas /viikko.

 

Iltapäivätoiminnan vuosisuunnitelma 2026-2027

-          elo- ja syyskuu: yhteiset säännöt ja rutiinit, tiloihin ja lähiympäristöön tutustuminen, ryhmäytyminen,

-          kerhot alkavat koululla, luonnon havainnointi ja muutokset

-          lokakuu: kaveritaidot ja toisten huomiointi, metsäretket, halloween

-          marraskuu: isänpäivä, hyvät käytöstavat

-          joulukuu: jouluaskartelut, yhteistyö ja kannustaminen, pikkujoulut

-          tammi- ja helmikuu: lasten taidetta, talviliikuntaa, ystävänpäivä

-          maalis- ja huhtikuu: kevään merkit, kasvien istutus, pääsiäinen

-          toukokuu: vappu, äitienpäivä, ulkoilua, metsäretket

 

Mittarit

 

 Työrauhan parantaminen

-          Vesivehmaan koulu tavoittelee, että työrauhaa koskevan arvioinnin tulos säilyy vähintään tasolla 4 tai paranee.

 

 Kouluyhteisöön sitoutuminen, tulen mielelläni kouluun

-          Vesivehmaan koulu tavoittelee tuloksen parantamista tasolle 4. Tavoitteena on vahvistaa oppilaiden kouluviihtyvyyttä, sillä myönteinen suhtautuminen koulunkäyntiin luo edellytyksiä oppimiselle ja hyvinvoinnille.

 

Oppilaiden kokema koulukiusaaminen ja epäasialliseen käyttäytymiseen puuttuminen

-          Koetun koulukiusaamisen vähentäminen alle 5 %:n è Vesivehmaan koulussa on esiintynyt yksittäisiä kiusaamistapauksia, joihin on puututtu nopeasti ja tilanteet on saatu selvitettyä. Oppilaiden kokeman koulukiusaamisen vähentäminen sekä epäasialliseen käyttäytymiseen puuttumisen vahvistaminen on edelleen tärkeä koulun hyvinvointia ja turvallisuutta edistävä tavoite.

 

 

Valmistelija Sivistysjohtaja Haapanen Petri, petri.haapanen(a)asikkala.fi

 

Esittelijä Sivistysjohtaja Haapanen Petri

 

Päätösehdotus Lautakunta päättää hyväksyä Vääksyn Yhteiskoulun, yläkoulun ja lukion sekä Vesivehmaan koulun lukuvuosisuunnitelmat lukuvuodelle 2026-2027.

 

Päätös